Haamuisia tunnelmia

Tosiaan. Oli haamujuhlat, juhlittiin kuusivuotiasta. Oli oikeastaan tosi kivaa.







Haimme haamujengin päiväkodilta ja riehakkaissa tunnelmissa kävimme läpi vihjerataa, joihin olin riimitellyt parin rivin vihjeitä. Yhdellä rastilla löytyi noitalakit ja riimit kehotti siirtymään pimeään, jossa kuului noidan ääni kimeä. Taloyhtiön kellarikierros taisi olla aika eksoottinen kokemus. Toisella rastilla pyydettin nostamaan katseet ylös ja keinuillehan sitä oli vihjeen mukaan mentävä.





Kaivoin jouluvalot esiin ja pääosin juhlia vietettiin pimeässä koristevalojen loisteessa. Seinälle hämähäkki kutoi mustasta villalangasta seitin.







Juhlapöytä katettiin säkkikankaan päälle ja yhdessä päivänsankarin kanssa painettiin pellavalle haamukaitaliinat. Tyttö valitsi itse haamun, sillä halusi iloisen haamun. Säkkikangas, musta ja valkoinen oli todella herkullinen yhdistelmä, yllätyin kovasti, miten kauniilta pöytä näyttikään.

Jokaisen vieraan lasissa luki oma haamujuhlanimi, kuten Verinen Käsi, Säikky Hämähäkki ja Räkälepakko. Laseista juotiin taikapillillä mansikka- ja vaniljamaitoa.








Eleonoran juhlista bongasin idean haamusuukoista. Unohdin, että sokerikuorrutetuubi pitäisi pehmitellä kuuman veden alla ja jouduin hieman tuotekehittelemään silmiä. Nyt kun truuttasi silmät kahdesta eri suunnasta sai aikaan tyttöhaamuja ripsineen...









Haamupinjata oli ensikosketukseni pinjatoihin. Esikoinen oli etukäteen varoittanut, että hän ei pidä pinjatoista, koska se on aina niin sekava ohjelmanumero ja voihan hitsinpitsit, miten oikeassa tyttö oli. Ihan kauheaa sähellystä, niin pinjatan hakkaaminen kuin karkkien jakaminenkin. Onneksi kukaan ei kumauttanut toista kepillä päähän ja karkkiakin lopulta saatiin, vaikka mitään karkkisadetta ei tullutkaan. Pikemminkin pinjata lötsähti maahan kuin vanha kortsu.

Uh. Mutta tulipahan sekin pinjata askarreltua!

Karkit sullottiin mustiin paperipusseihin, jotka oli koristeltu pääkalloilla.






Nyt on kauhun kartanon ovet suljettu vuodeksi. Saa nähdä mitä mieltä haamuviikoista olen silloin...

Kutsu haamujuhlaan

Kaksi vuotta sitten oli vuosi 2011, kävimme Tanskassa ja avauduin halloweenistä kaksi kertaa. Vuosi sitten syksyllä 2012 juhlittiin oman taloutemme ensimmäisiä haamujuhlia.Tiukka paikka oli se.

Nyt on syksy 2013.

Syksy 2013 tunnetaan jatkossa syksynä, jolloin halloween taisi breikata lopullisesti Suomessa. Tänä syksynä halloween on tuntunut olevan sujuva osa syksyä. Kouluissa ja päiväkodeissa on naamiaisia, aikakauslehdissä ja verkkomedioissa juhla on huomioitu ja ehkä jo hieman sisäistettykin, lainan sijaan?

Kirjamessuilla Kotimaisten kielten keskus järjesti "leikkimielisen kyselyn", jossa kysyttiin suomenkielistä vastinetta sanalle halloween. Kyselyssä sai itse ehdottaa tai ruksata kahdesta vaihtoehdosta: kummitusjuhla tai kurpitsajuhla.  Kurpitsateemaisuus on jotenkin yllättävä veto. Että ihan oma juhla kurpitsalle, joka ei ole edes oman maan kuvastossa kovin tuttu? Kesäkurpitsa on paljon kotoisampi kurpitsa nimittäin.

Kävijöiden ehdotuksista omia lemppareitani satunnaisessa järjestyksessä olivat kekri, kekriäinen, verikekri. Kekri on kyllä kiva sana ja ehdottomasti kannatan sen lämmittelyä unohduksista! Kurpitsakekkerit ilahdutti siksi, että siinähän on mukavasti kekri taustalla, mutta uudessa muodossa. Tosin se kurpitsa on aika väsynyt osa juhlapyhää. Kuka oikeasti haluaa juhlia suurta ja kaikkivaltiasta Kurpitsaa?!

Lempiteemani Halloweenin suomentamisessa näkyy kuitenkin parhaiten Haamuaatossa, jota tarjosi vain yksi vastaaja. Haamuaatto on hyvä,  melkein yhtä hyvä kuin oma suosikkini Haamujuhla. Se on selvästi suomenkielinen sana, mutta on äänteellisesti lähellä alkuperäänsä Halloweeniä. Haamuteemaisuudessa pidän myös siitä, että se omii juhlaa itselleen. Suomalaiseen kulttuuriin ei oikein sovi luurangot ja Suuri Kurpitsa, mutta haamuja on täälläkin! Haamujuhla ja haamuaatto johdattaa Suomen kansalaiset luomaan uutta omaa juhlaa pimeään syksyyn, jonne kieltämättä tarvitaan lisää juhlia.

Huomaatte varmaan, ääni kumisee kellossa jo paljon suvaitsevammin kuin aiempina vuosina. Se johtuu siitä, että kuluneiden viikkojen aikana olen oppinut näkemään juhlassa jo hyvääkin. Suomessa ei oikein ole kunnollista naamiaiskulttuuria, kyllä tänne yksi pukeutumisjuhla varmasti mahtuu. Meidän pitää oppia enemmän hulluttelemaan!

Suuri asennemuutos tuli itselläni siitä, kun ymmärsin, että rennon leikkisä kauhujen kohtaaminen tekee niistä hieman vähemmän pelottavia. Sillä tavoin otetaan haltuun lähestyvä pimeys ja selvitään talven yli.

Mutta myönnetään, ovella käynyt "trick or treat" -partio oli jo vähän liikaa. Nuutipukit ja virpominen riittäköön.

Parasta haamujuhlassa on sen neitseellisyys. Juhlan voi muokata juuri itselleen ja kulttuurille sopivaksi! Ei tietenkään pidä jäljitellä, vaan rohkeasti vaan hämmentää räkäkeitosta reippain ottein ja tarjoilla oma maistuva versio.

Juhlan ajankohta aiheuttaa eripuraa, mutta turha siitä on alkaa kiistelemään. Kukin juhlikoon parhaaksi katsomallaan tavalla. Juhlat on iloinen asia. Meidänkin tyttösen haamujuhlat taisivat olla viikon "myöhässä". Onneksi oli, rekvisiitta ei maksanut enää kaupoissa mitään.

Niin haamujuhla viekotteli tämän vastarannan kiiskin. Syksyllä 2013. Alla kuvat kutsukorteista, joilla toivotettiin eskarityttösen kaverit haamujuhliin. Ei Suurta Kurpitsaa, vaan sopivasti metsäläinen käsintehty tunnelma. Partioaitan mainoksesta leikatut haamut ja eriparisilmät. Tyttönen keksi itse laittaa alalaitaan vielä sieniä. Ihan on piste iin päälle ne. Alun perin ajatukseni oli tehdä haamut kirjansivuista, mutta nämä on jotenkin veikeämpiä.

Kuvat ovat hätäisesti räpsitty päiväkodin eteisessä kännykällä, kun huomasin, ettei niistä otettu kuvia. Haamu piilotti kuvaan salaisen viestin: ylälaidassa on oksankohdista muodostunut sydän.

Haamujuhla  <3

Haamujuhlat taloyhtiön pihalla

Halloween ei ole minun suosikkini. Siitä huolimatta lokakuun loppu tuli taas ja sitä myöten haamut, luurangot ja kurpitsat. Kumma juttu, ettei minun yhden naisen protestillani ole ollut asialle suurempaa vaikutusta...

Olin viikonloppuna mukana ehkä parhaimmissa halloween-pirskeissä ikinä. Tyttärelläni ja kavereillaan on nimittäin kerho, joka järjestää tasaisin väliajoin juhlia. Keväällä juhlittiin kerhon 1-vuotissyntymäpäiviä kevätjuhlan muodossa; nyt oli syksyisen haamustelun vuoro. Hui hai hulinaa. Yhteensä halloween-kemuissa juhli yli kymmenen lasta naapurissa.

Tytöt ovat ilmiömäisiä juhlajärjestäjiä. Heidän juhliin kuuluu aina esityksiä, joissa lapset naapurista esiintyvät. Esitysten jälkeen siirrytään herkkupöytään. Tänä vuonna ohjelmaan kuului myös työpajoja, joissa toisessa askarreltiin lankaukko ja toisessa leikittiin. Näiden juhlien valmistelut olivat myös ihan omaa luokkaansa. Tytöt askartelivat näyttämön taakse haamulakanat, järjestettiin esitysten kenraaliharjoitukset, menu hiottiin täydelliseksi ja taitettiin menukortit. Nämä tytöt pistävät selvästi haisemaan viidentoista vuoden päästä Suomen juhlagenressä.











Hesari uutisoi hetki sitten, että mokkapalat on guuglatuin resepti. Siitä lähtien on ollut kutka tehdä mokkapaloja, mutta hyvää tilaisuutta ei ollut vielä auennut. Onneksi tytöt lisäsivät listalle mokkapalat, joten vihdoinkin pääsimme Hesarin mokkapalareseptin testaamaan (ilman kuorrutteen kahvia). Huh huh, ikinä ei ole lastenjuhlissa mikään tarjottava hävinnyt samaa vauhtia kuin nämä mokkapalat. Johtopäätös: Mokkapalat ovat lastenkutsujen ykköstarjottava. Älä ikinä järjestä lastenkutsuja ilman mokkapaloja.

Tytöt suunnittelivat tarjottavat itse. Mitään en myönnä, mutta ehkä saatoin puuttua ruokalistaan sen verran, että alkuun tuli myös jotakin suolaista. Interventiosta kielii ehkä hieman suolaisen puolen otsikko "terveellinen".

Haamujuhla vol 2

Olen juhlahullu. Juhliminen ei ole ikinä pahasta, eikä mikään aihe ole liian pieni juhlittavaksi. Skål ja kippis, aina voi hankkia arkeen nostetta juhlimalla isosti tai ministi.  Siksi olenkin hämmentynyt siitä, miten halloween on minulle niin totaalinen turn off. Juhliminenhan on kivaa! Pitäisi sen olla kivaa lainattunakin. Mikä mättää?

Muovisuuteen ja irrallisuuteen puuttumatta hoksasin, että syksy ei ole suomalaiselle juhlien kulta-aikaa. Silloin vaivutaan talvimasennukseen, ollaan hartaita ja patrioottisia itsenäisyyspäivänä ja korkeintaan laitetaan jouluvalot pari viikkoa etuajassa mieltä piristämään. Silloinkin jaksetaan vuodesta toiseen taivastella sitä, miten aikaisin jouluvalot ripustetaan ja miten vuosi vuodelta joulutavarat tulevat kauppohin aiemmin ja aiemmin.

Suomalainen ei taivu juhlijaksi syksyllä? Ei ainakaan iloisen hullutteluun, kuten halloween. Ei herran jestas sentään. Loka-marraskuun vaihteessa energia riittää juuri ja juuri mököttämiseen. Ja uuden mustan talvitakin ostamiseen.

Haamujuhla

Tänään on vuoden suurin juhlapäivä. Äh, ei tietenkään halloween, vaan meiksin synttärit! Paljon onnea mä!

Halloween ei kuulunut suomalaiseen juhlakarttaan omassa lapsuudessani. Jos talviaikaan siirtyminen sattui omalle synttäriviikonlopulle, oli se jo eksoottista ja ihmeellistä. On ollut perin kummallista kuluneen kymmenen vuoden aikana nähdä, miten vuosi vuodelta halloweenit valtaavat enemmän ja enemmän tilaa ja saa enemmän ja enemmän juhlijoita. Juhliminen on aina kivaa, mutta tämä juhla ei istu ja maistu. Kyse ei ole siitä, että se pilaa meiksin synttärit. Eikä siitä, että vihaisin kurpitsoita - päin vastoin, olen ensimmäiset kesätyöni tehnyt kurpitsapellolla istutushommissa. (No okei, vihaan kurpitsoiden istuttamista. Vieläkin sattuu selkä.) Jotenkin juhla on Suomessa päälleliimattu, irrallinen. Irrationaalinen. Muovinen.



Kotimaisessa lehdessä oli pari vuotta sitten kiva variaatio halloweenista. Siinä halloweeniä oli kotoistettu ja nimettykin haamujuhlaksi. Se kuulostaa paljon toimivammalta. Pitäisikin kaivaa lehtileike esiin ja koota sen parhaita paloja. Vaikka haamujuhla kotoisa olisikin, niin silti herää kysymyksiä? Mihin me tarvitsemme haamujuhlaa? Eikö rapujuhlat, sadonkorjuukarkelot, kekrit ja pyhäinpäivät riittäisi? Vai olenko minä vain vanha ja muutosvastarintalainen?

Jos ja kun halloween on tullut jäädäkseen, se pitää ottaa haltuun. Siinä projektia purtavaksi ja toteutettavaksi vuonna 2012. Tänä vuonna jatkan kuitenkin perinteisellä linjalla, eli paljon onnea mä ja kakkua pöytään!



Syyslomalla olimme Tanskassa. Kööpenhaminan Tivolissa oli kivaa kurpitsameininkiä ja sieltä tämän jutun kuvat.