Raakaa raakatekstiä putkiremontista

Tämä on raakaa raakatekstiä ihmiseltä, joka palasi takaisin kotiin putkiremontin jälkeen. Evakossa asuminen oli ristiriitaista. Kotona käyminen tuntui etäiseltä unelta, kotikunta utuisasti tutulta. Väliaikaista kotia aloimme kutsua kodiksi, vaikka sieltä olikin kiire pois.

Putkiremonttikokemuksen läpikäyminen on ollut hurja juttu.  Yli kolme kuukautta pois kotoa, se on pitkä aika. Luulin sille olevan joku syy, että esimerkiksi sukitettujen putkien kuivuminen vie kaksi kuukautta. Ei tainnutkaan olla, Helsingin sanomat nimittäin uutisoi juuri kahden viikon putkiremonteista.

Allekirjoitan koko artikkelin. Työ on edennyt erittäin hitaasti ja työmaa on pääasiassa seissyt tyhjänä. Ristiriitaisia tunteita on herättänyt se, että olen asunnon omistajana kokenut siitä kumpuavia tunteita ja palvelumuotoilijana turhautumista prosessin puutteista.

Mutta miltä tuntui palata kotiin? Ristiriitaiselta. Huomasin muuttoaamuna hengittäväni vapaammin kuin pitkään aikaan. Hartiat olivat laskeutuneet kaksi senttiä. Riemu ja ilo paluusta tippuivat nopeasti, kun alkoi ottamaan kotia haltuun uudestaan. Valtavan työmäärän lisäksi tuntui kuin omaan koti olisi tunkeuduttu. Raiskattu on liian voimakas sana, mutta sekin kävi mielessä. Yksi väliovi on vaikea saada kiinni, sitä pitää painaa koko kehollaan. Työmiehet olivat potkineet ovea kiinni, liitutauluovessa oli kengänpohjien kuvia. Jos kävin työmaalla päivälla, työmiehiä oli tupakalla suoraan kotiovemme edessä ovi auki. Viimeisen viikon kiireessä on tehty omituisia ratkaisuja. Suihkutilaan on asennettu kaksi kattovalaisinta(!?), ovien listat hutkittu paikalleen. Pieniä asioita, joilla on iso merkitys. Ei kodissa potkita ovia, sauhuteta tupakkaa sisälle, unohdeta yksityiskohtia. Ei ainakaan meillä.

Suuriin linjoihin olen erittäin tyytyväinen. Työnjälki on pääosin erittäin hyvää, mutta loppuajan hutkaisut pilaavat nekin. Putkiremonttiasunto ei ole vain kohde, työmaa, se on koti, johon palaa perhe ennemmin tai myöhemmin. Joka ikinen vaihe tulisi hoitaa niin, että tämä on koti, täällä asutaan, näitä ratkaisuja tulee joku ihminen katsomaan joka ikinen päivä.

Putkiremontissa asukkaat ovat haitta ajatuksineen ja "vaatimuksineen". Hesarin artikkeli kahden viikon putkiremontista on tärkeä, sillä se nostaa esiin sen ongelman, joka minullekin on noussut vahvimpana esiin: suunnittelun puute. Jos remontti hoidetaan kahdessa viikossa se vaatii suunnittelua, loppuun mietittyä ja hiottua suunnittelua. Tämä suunnittelu hyödyttää myös asukasta, sillä suurin kompastuskivi on valtava epätietoisuus, joka ympäröi koko putkiremonttia. Kun epätietoisuudessa olevat asukkaat alkavatkin ajamaan oman kotinsa etua, heistä tulee se haitta, narisija, asukas, kaikenlaisine pyyntöineen.

Totta hitossa alkaa hiki nousemaan, kun huomaakin, että koko remontti on improvisaatiota, jossa pitäisi olla itse ajan tasalla tai mieluummin jopa askelta edellä. Vaatimassa, hiostamassa. Samaan aikaan, kun itse asuu väliaikaisesti, pyörittää arkea karsitussa ympäristössä.

Lopputarkastus meni rimaa hipoen läpi viime viikolla. Kuluneen viikon aikana olen miltei kiljuen käynyt kylmissä suihkuissa, kironnut ja turhautunut vielä lisää. Kun lopputarkastus on läpi, tippuu työmaalla hanskat maahan ja jatko on vain itsestä kiinni. Siitä kuka huutaa ja vaatii kovimmalla äänellä. Siitäkin huolimatta, että kiuas seisoo edelleen pihavarastossa, keittiössä ei ole valoja ja sähkötyöt ilmiselvästi kesken.

Kummallista peliä tämä remontti- ja rakennusala.

Päivä ja askel kerrallaan koti alkaa taas tuntua omalta. Iso harppaus otettiin eilen, kun pääsin kuumaan suihkuun.

Heiaheia, eli putkiremontin loppukiri

Tänään on putkiremontin lopputarkastus. Kolme kuukautta sitten oli koti pussitettu ja pakattu. Tämä väli on tuntunut ikuisuuden pituiselta. Vielä on loppukirin vuoro. Teemme itse pientä ja isompaa jatkoremppaa ja sitten pääsemme kotiin. Taustalla jyskyttävä koti-ikävä on vain voimistunut kuluvana viikkona.

Vaikka eilisen hämyssä otettu kuva ei sitä kerro, työmaalla on otettu hurja loppukiri ja pääpiirteittäin siellä onkin jo valmista. Viikon päästä saatamme olla jo kotona! Kotona! Kotiin! Koti! Ihan hyvinhän tää meni.

Yhden pikkuvessan pitkä historia

Koti-ikävä. Voi miten iso ikävä minulla onkaan kotiin. Päiväunille koiranputkien juurelle. Leipomaan keittiöön. Sytyttämään kynttilöitä avotakkaan.

- -

Aamu alkoi taas taskulampun loisteessa ja kävimme läpi putkimiehen kanssa putkivetoja. Saunaosastolla laatoitetaan enää lattioita ja sitten kaikki laatat ovat valmiina. Valmiilta ei kotona kuitenkaan vielä näytä, päinvastoin. Katon kotelosta roikkuu koko kylän sähköt, katot ovat laittamatta, kalusteet kiinnittämättä. Koko työmaalla aistii lopun ajan kiireen.

Tunne on itse asiassa sama kuin miltei tasan vuosi sitten ennen uuden keittiön avajaisia. Iso olohuone on remontin välissä kuin myrskyn jäljiltä. Kokemuksesta tiedän, että marraskuun lopussa pääsen taas emännöimään juhlia ihanassa kodissamme, mutta tie sinne tuntuu ikuisuuden mittaiselta.

- -

Lempihuoneeni on tällä hetkellä pikkuvessa, joka on ollut varsinainen murheenkryyni. Vessaa on kieputeltu edestakaisin niin paljon, että pelkäsin sen kipuisuuden loistavan lopputuloksesta. Tällä kertaa olin väärässä. Onneksi.

Ensimmäinen laattavalinta oli musta, pitkulainen lasimosaiikkilaatta koppivessan takaseinälle ja vaaleaa sivuseiniin. Tiedän mustavalkoisen olevan luottovalinta nykyään, mutta meidän kotiin se tuntui liian kovalta. En myöskään halunnut korostaa vaaleaa pyttyä mustaa vasten. Uusiksi siis!

Ihastuin kovasti toisiksi ylimpään laattaan, joka soi kauniisti yhteen asunnossa olevien tapettien kanssa, se tuntui olevan niiden kanssa samaa perhettä tunnelmaltaan. Laatan pariksi valikoitui valkoinen 10x10-laatta, joka ei ollut rustiikkinen, mutta jossa oli pieni häivähdys eloa. Vihertävän harmaa laatta on iso 20x60-laatta ja vaikka tiesin näiden kahden laatan soivan yhteen, olin epävarma. Yhdistän iso ja pientä, rikon yhtä tärkeimmistä yhdistelysäännöistä, jonka mukaan kuosien yhdistely tehdään aina viereisen kaverin kanssa. Isoa ja keskikokoista tai pientä ja keskikokoista, harvemmin isoa ja pientä.

Huolta ei poistanut se, että ensimmäinen hahmotelma huoneesta ei ollut mittakaavass. Tiesin laatan toimivan, mutta en saanut varmuutta siitä. Laatat oli laitettava lomittain, koska tila oli niin pieni. Kaksi isoa laattaa rinnan olisi ollut koominen efekti takaseinällä.

Pyörittelin ja funtsin. Funtsin ja pyörittelin. Sitten ymmärsin, että laattojen on vuoroteltava kolmen rytmissä kahden sijaan. Tuo maaginen kolmonen! Kliks. Kymppilaatta järjestelmällisenä ristikkona hankasi kuitenkin vielä vastaan. Tuntui huonolta yhdistää isoon laattaan, pieni järjestelmällinen laatta. Olin rajannut metroladonnan asunnostamme pois alkuvaiheessa, mutta nyt oli sattuman vuoro astua peliin.

Kyllästyin ja ajauduin Pinterestiin. Minun ei pitänyt olla siellä enää, uusia ideoita ei todellakaan tarvittu enää! Nyt oli aika saada valinnat ja päätökset purkkiin, ei avata purkkia uudelleen. Siellä olin kuitenkin. Pinterestissä, nollaamassa aivoja.

Kliks. Oli kuva pienestä, vaaleasta metroladonnasta. Nappsin kuvan photariin ja sitten laatoitus alkoi laulamaan. Kauniisti, hallitusti, siinä se murheenkryynivessa viimeinkin oli, valmiina päästettäväksi. irti. Jopa insinöörimieheni, joka muun muassa oli hylännyt kultakalavessan (alla), reagoi välittömästi kuvaan metroladonnasta: "tosi hyvä, tällä mennään".

Kultaisia kaloja vessassa, miten kukaan voisi vastustaa sitä?!

Uusia kiemuroita toi kuitenkin tullessaan vielä lattia. Olimme nuukia ja olimme valinneet useimpiin tiloihin tummanharmaan urakkalaatan. Laatan uudellen näkeminen sai kuitenkin selkäkarvat pystyyn ja vatsan muljahtamaan. Se oli kauhea. Se ei ollut tummanharmaa, se oli harmaa. Ei siis todellakaan mikään kontrastielementti, vaan kauhea, lemuinen tuhnu. Voisiko lattiaan laittaa kodinhoitohuoneessakin olevan kuuskulmalaatan. Olisiko erikoisia ladontoja liikaa vai pitäisi juuri siksi lattiassakin olla jotain muuta kuin perusristikkoa? Riskillä mentiin, hunajakennoa laitettiin myös pikkuvessaan.

Apua, mitä tästä tulee!

Yhtenä  iltana puhelimeeni lähetettiin kuva valmiista laatoituksesta. Tuo nopea räpsy toi välittömän helpotuksen. Tuohan on IHANA! Ihanaihanaihana! Suosikki! Muilla huoneilla ei ole enää väliä, kun minulla on ainakin tämä huone. Kyllä kelpaa.

Millaisia teidän muiden suunnitteluprosessit ovat? Onko ne yhtä kivuliaita ja pitkiä? Vai osaatteko tehdä valinnat nopeasti ja pysyä niissä?

Koti valokeilassa

Näen kotini vain taskulampun valossa. Valokiilassa rakentuu kotimme ääriviivat pala palalta uudelleen. Putkiremontti on edennyt laatoitukseen. Huoneet, jotka vielä hetki sitten olivat monttuja, laatta kerrallaan pukeutuvat uuteen elämäänsä. Elän omituisessa välitilassa. On kotia, on välikotia, evakkokämppää, on uutta ja vanhaa. Kotikunnassa käyminen tuntuu utuiselta vierailulta, evakkokodin läheiset lenkkimaastot tuntuvat vieläkin uusilta kuin kadut ulkomaanmatkalla.

Uusi vessa hakee muotoaa. Salaa rakastan noita seinämerkintöjä. Taidamme silti olla tylsä insinööripariskunta ja peittää seinän tekstuurimaalilla suunnitelmien mukaan. Tämä vessa on muutenkin isoin riski ja villikortti. Onneksi se näyttää hyvältä! Ainakin taskulampun valossa.

Suurin laattarakkauteni ei ole vielä seinässä.

Nämä huoneet ovat eläneet omaa elämäänsä jo yli vuoden ja nyt ne todella muuttuvat todeksi. Ehdin jo tottua kodinhoitohuoneen myrkynvihreisiin laattoihin ja keväällä ikkunassa kukkivaan tuomeen, jonka valkoiset kukat loivat kauniin kontrastin tummaan yrjövihreään. Pienen koppivessan lattia raikastui laattamaalilla ja oli oikeastaan oikein kiva.

Saunan puolelle pääsi vain hipsimällä ulkokautta nyrjähtäneillä laatoilla. Satoi tai paistoi. Välillä kroksit lipsahteli mudassa, välillä piti pimeässä jäädä ihmettelemään tähti. Saunan eteistäkään ei enää oikeastaan nähnyt, kun kulki vain nopeasti sotkun ohi. Saunan suihkun parasta antia oli tilan valoisuus ja ikkunan helmenharmaat pokat. Uuteen laattaan ei enää helmenharmaa sovi.


Nyt ei ole enää ulkosaunaa. On kulku ja rikottu seinä, joka on kaikki nämä vuosikymmenet ollut seinä taiteelle. Nyt se on moderni ja käytännöllinen kulku asunnon toiseen vessaan, joka saunan viereen rakennettiin. Miten toimivaa, miten tylsää.

Vasta eilen ymmärsin, miten isosti tämä valmistuva remontti tulee meihin ja meidän asuntoomme vaikuttamaan. Nyt se on taas yhdeltä isolta askeleelta enemmän meidän. Me olemme lyöneet asuntoon oman leimamme, emme ole siellä enää vieraita.

Nyt alkaa loppukiri.

Putkiremontti // Suihku

Yli kymmenen vuotta sitten hipelöin Akateemisessa viiden ja kymmenen vuoden päiväkirjoja. Ajatus siitä, että elää vuodenkiertoa rinnan menneiden vuosien kanssa oli kiehtova ja ihana ajatus. Annoin päiväkirjan joululahjaksi äidilleni, mutta en ikinä hankkinut sellaista itselleni. Onneksi on Facebook ja muistot, joita se nostaa päivittäin esille. Varsinkin kun kavereiden kanssa jakaa yleensä aina niitä kivoja ja hauskoja sattumuksia, niitä sietääkin muistella!

Tänään Facebook nosti suunnittelukuvan keittiöstämme, jota väänsin ja tuijotin vuosi sitten, kun meillä ei käytännössä ollut keittiötä. Oli vain remontin alla oleva huone, jossa oli vanha jääkaappi ja liesi. Ihan hyvä siitä keittiöstä sitten tulikin, vaikka "hieman" sitä jännitin. Hassuinta on kuitenkin se, että olemme taas samassa tilanteessa. Asumme toista viikkoa evakkoasunnossa, kun kodissamme alkoi putkiremontti. Tulevista vessoista, suihkusta ja kodinhoitohuoneesta on vain vastaavia hahmotelmia, valittuja materiaaleja ja kauhua siitä, etten enää kunnolla muista, mitä olen valinnut ja soiko kaikki kauniisti yhteen valmiina.

Vakuuttelen itselleni, että kaikki sujuu. Näin tekee näköjään FB:kin. Ihan hyvä tuli keittiöstä, tulee muistakin tiloista.

Saunan viereinen suihkutila ei huoleta. Valitsimme sinne ihanat laatat. Toteutukseltaan tyylikkään kauniit, mutta silti hauskat. Yllä suihkuhuone saunan vieressä, alla mallikuvia verkosta. 

Laatan pinta on vain niin kaunis!

Sikarikerhon miestenhuone

Kotiimme on muodostunut ihan huomaamatta oma henkensä. Onko se asunnon, aikakauden vai aikuistumisen vaikutusta, en tiedä, mutta yhtenäisyys huoneiden välillä miellyttää minua suunnattomasti.

Olen holtiton kuosiholisti, kiemuroihin ja kukkasiin kallellaan. Pyrin rajoittamaan itseäni valintoja tehdessä ja koen lopputuloksen olevan ihan kiva. Jäljelle jää vielä paljon persoonaa, mutta rankalla kädellä kuratoituna.

Putkiremontin suunnitelmat pitää olla pian valmiit ja onneksi olemme jo hyvässä vaiheessa. Vain kalusteet on enää lyömättä lukkoon. Laattojen veivaaminen meinasi viedä yöunetkin, mutta nyt on suunnitelmat niiltä osin tehty.

Saunaosaston vieressä on huone, johon alkuperäiset asukkaat eivät halunneet vessaa. Se on ilmeisesti toiminut kodinhoitohuoneena, sillä siellä on viemäri ja vesihana. Me teemme sinne uuden vessan. (Edelleenkin naurattaa, miten yhtenä iltana tölläsimme viinilasien ääressä uuden kodin pohjaa, remonttia ja yhtäkkiä koko asunto vain klikkasi. Tänne vessa, tänne seinä, tähän ovi ja tuonne toinen. Kun kauppojen jälkeen saimme käsiimme alkuperäiset piirrustukset oli kaavailemamme muutokset juuri niitä, jotka asuntoon oli alunperinkin piirretty.)

Inspiraatiokuva uuteen vessaan löytyi houzz-appsista. Täällä pistetään kieliposkella laattaa menemään. Pidän kuvan vinkeästä, mutta silti rauhallisesta ja raikkaasta yleisilmeestä. Kuosiholistina minun on vaikea sulkea silmiä nykyiseltä marokkolaislaattavillitykseltä, KOSKA RAKASTAN NIITÄ. Ne eivät kuitenkaan sovi kotiimme, joka on 60-luvun lopun atrium. Eikä marokkolaislaattojen villi kuosittely miellytä asunnossa asuvaa henkilöä, jota myös aviomiehekseni kutsutaan. (Myönnän, pelkään itsekin niiden olevan parin vuoden päästä aikansa juttuja, joten pidättäydyn lobbaamiselta.)

Tässä vessassa on kuitenkin kivasti samaa vibaa, mutta enemmän meidän kodin asenteella.

Uuden pikkuvessan laatat soivat kauniisti yhteen. Minulle tulee mieleen niistä sikarikerhon miestenhuone. Takaseinälle laitetaan lasimosaiikkia, joka ladotaan ikkunalautaan asti. Seinät ovat sementtiä tai saman fiiliksen antavaa tekstuurimaalia. Lattian raidat sommittelen laattanelikosta. Alunperin valkoinen pikkumosaiikki ei ollut mukana kombossa, mutta pelkään lopputuloksen olevan liian tuhnu ilman valkoista.

Näen vessassa oikealla koko seinän mittaisen puu- tai sementtitason, jonka päällä on malja-allas. Kuvassa oleva köynnösmalja on suosikki, mutta luultavasti päädymme maltillisempaan maljaan. Seinään tulee alkuperäinen peili lasitasolla.

Tämä on putkirempan huoneista se, jota odotan eniten, vaikka epäonnistumisen mahdollisuus on olemassa. En ole tehnyt ikinä yhtäkään vessa-/kylpyhuoneremonttia, puhumattakaan laattasuunnittelusta ja nyt pitäisi osata luoda lattiaan raidoitus ja ladontaohjeet remppatyypeille. Hui!