Minulla on hieman paha mieli. Lahjakulttuuri on pilattu. Konmarinoidaan, ajatellaan eettisesti ja "sovitaan, ettei osteta aikuisten kesken lahjoja". En osallistu. En lähde siihen muotivillitykseen mukaan, sillä en suostu siihen, että lahjojen antamisen ja vastaanottamisen ilo viedään minulta!
Tunnustan kuitenkin, että se on jo oikeastaan viety, vaikka taistelen vastaan. Ennen pidin itseäni suht hyvänä lahjojen hankkijana, ainakin yritin miettiä lahjoja, joista vastaanottaja pitäisi. Nyt tilalla on valtava epäonnistumisen pelko, kun lahjoihin kohdistuu niin korkeat kriteerit. Pitää olla kestävää tai kuluvaa. Ei saisi olla lahjaa ollenkaan ja mehän sovittiin. Monet lahjat jäävät antamatta, sillä antamisen tilalle on tullut epävarmuus. Epäonnistumisen mahdollisuus on nykyään niin suuri. Samaan aikaan suorastaan vituttaa.
Annan lahjoja, koska se on minusta kivaa ja toivon vastaanottajan siitä ilahtuvan.
En osta pakolla lahjoja. Itse asiassa noudatamme sellaista lahjapolitiikkaa, että ostamme lahjan, jos keksimme tai löydämme vastaanottajalle kivan jutun. Jos ei löydy, ei löydy. Kummilapset ja suvun vesat eivät saa kaikki kahdenkympin lahjaa. Välillä lahja voi olla kalliimpi, välillä riittää kortti, johon olen kirjoittanut sadun. Väkisin lahjaa ei voi ostaa, silloin tehdään juuri niitä hätiköityjä virheostoksia.
Lahjojen antaminen ei ole vaihtokauppaa. Lahjasta ei jää kiitollisuudenvelkaa.
Sitten tulee se hetki, kun jouluaattona saa kirjekuoren. (Stokkan lahjakortti! Leffaliput!) Ja siellä on vuohi. Tai kaivo. Tai ihan mikä vaan lappu, jossa kerrotaan, että minulle suunnatut joululahjavarat on hassattu hyväntekeväisyyteen.
Ei tule hyvä mieli, ei. Ei tartte harrastaa hyväntekeväisyyttä minun kustannuksellani. Minulle ei tule hyvä mieli, jos joulukortteihin varatut rahat on siirretty muualle. (Minä haluan mieluummin saada teiltä kortin, koska te olette minulle tärkeitä. Saadessani joulukortin ajattelen sen lähettäjää ja tiedän lähettäjän ajatelleen aiemmin minua.) Kaikkein vähiten iloitsen vuohesta jouluaattona, pitäkää vuohenne.
Perkele.
Se tunne, kun on aikuinen ja järjestää joulun. (Joulun taika ei olekaan automaatio, joku tekee sen.) On hankkinut ruokaa, leiponut ja kokannut. Siivonnut ja tehnyt jouluostoksia. Vihdoinkin on syöty ja lahjat on jaettu. Pahimmillaan lahjojen joukossa on ollut minulle yksi tai kaksi lahjaa. Yksi mieheltä ja toinen, jonka olen ostanut itselleni, koska en enää halua viettää yhtäkään yhden lahjan joulua.
Hyväntekeväisyys on hieno juttu. Meidänkin taloudesta siirtyy kuukausittain varoja pariin eri kohteeseen. Lisäksi osallistun erilaisiin kampanjoihin vuoden aikana. Ei siis tarvitse olla huolissaan, teen kyllä oman osani. Tee sinäkin, mutta älä vedä siihen syytöntä lahjansaajaa mukaan.
Kuvat Unsplash.com
