Sitä mikä on totta

Kirjoita siitä mikä on totta, neuvoi ystävä, kun tuskailin sanojen kanssa. Rakastan sanoja ja lauseita, mutta olen julmasti vuosien varrella hylännyt ne. Rakastin kirjoittamista niin paljon, että halusin tehdä jotain muuta. En halunnut toimittajaksi, sillä se tuntui uhraukselta. En halunnut kirjailijaksi, koska se tuntui liian pelottavalta. 

Ylin kuva kukista on kuva siitä, jonka haluaisin olla totta.  Haluaisin tämän blogin olevan kuvan kaltainen. Omasta puutarhasta poimittuja ruusuja, eriparituoleja, kaunista sivuvaloa, pysähtymistä kauneuden äärelle. Harkittu ryppy pöytäliinassa.

Tämä ei ole tällä hetkellä mikään blogi, sillä ylin kuva ei ole totta. 

Elämä on hätänakki ruokaa laittaessa päiväkodin jälkeen, joka tällä kertaa on eilinen hampurilaissämpylä ketsupilla.  (Kun on kolmas lapsi, saa syödä hampurilaissämpylän vain ketsupilla tai tortillan ketsupilla ja maissilastuilla. Hyvä siitä tulee silleenkin.)

Totta on taulu Kierrätyskeskuksesta, joka koko muu perhe vihaa ja minä rakastan. Totta on vielä laataton keittiö ja se, että meillä saa istua keittiön tasoilla syömässä sitä ketsuppisämpylää, kunhan nostaa jalat ylös, kun tarvitaan laatikoista jotakin. Voi olla, että tämä talvi mentiin hivenen liian pienellä fleece-kerrastolla, mutta hyvin se meni vielä ja lämmittikin.

Epäilen, että jään kaipaamaan kirjoittamattomia sanoja ja hätänakkiarkea enemmän kuin kuvia kuratoidusta elämästä, jota ei oikeasti ole.

Oi ihana keittiö

Unelmoin pitkään keittiöstä, jonne voisi hipsuttaa aamulla hiljaa kolistelemaan, keittämään kahvia ja laittamaan aamiaista. Edellinen koti oli niin pieni, ettei siellä voinut ajatellakaan nousevansa ennen muita, ellei ollut valmis muiden heräämiseen. Ei se keittiö muutenkaan ollutkaan mikään hipsuttelukeittiö, vaikka oikein kiva keittiö olikin.

Puoli vuotta ilman keittiötä oli todella kamalaa. Ensimmäisen viikot kesällä vielä meni, sitten sinniteltiin ja viimeiset kaksi kuukautta oli yksinkertaisesti vain ihan kauheaa. Pohdin ystäväni kanssa keväällä lopullista valintaa. Ystävä painokkaasti suositteli ottamaan keittiön, jonka saa ennen kesälomaa viidessä viikossa. Valitsimme toisin ja viikkojen kuluessa kävi selväksi, että ystävällä oli viisautta sanoissaan.

Hyvää tietenkin oli myös paljon. Tätä keittiötä on suunniteltu ja tehty suurella rakkaudella ja hartaudella. Välillä pienellä kiukullakin, erityisesti edellisinä päivinä ennen keittiön tupareita ja esikoisen syntymäpäiviä. Olen keittiöön todella tyytyväinen. Vielä kolmen kuukauden jälkeen, minulla on juuri sellainen hipsutteluolo keittiössämme. Täällä on ihana olla, ihana kokata ja jopa ihana siivota. Minun keittiöni ei ole ikinä pysynyt näin siistinä aikaisemmin.

Koska keittiöratkaisuja oli yllin kyllin aikaa suunnitella, lopulliset ratkaisut jopa hieman yllättivät. Muun muassa lattiaan piti tulla ensin parketti, sitten väliaikainen laminaatti. Lopulta päätettiin pistää lattiaan mikrosementtiä, kunnes lattian maalaus kurvasi takavasemmalta ja se oli tosi hyvä valinta! Valitsin hirveällä riskillä lattian sävyn rautakaupasta suoraan ja sekin osui nappiin kerrasta. Selvästi värilastusulkeiset tuottavat tulosta.

Mustaa allasta hieman jännitin, varsinkin, kun tilasimme sen netistä. Oli niin muikea kauppa, että oli pakko. Altaan toimituksessa oli ongelmia ja se tuotiin ovellemme kaksi tuntia ennen asennusta. Onneksi se on aivan ihana! Kaikkien metallialtaiden jälkeen ihastelen tätä kaunotarta joka kerta tasoja pyyhkiessäni. Onneksi uskallettiin. Ja onneksi uskallettiin ottaa kodinkoneet mustana, kaikki soljuu yhteen niin kuin on tarkoitettukin.

Keittiö tilattiin Futuro-keittiöiltä, sillä heillä oli tilaa säästävä aktiivilinja. Aktiivilinja ei ole käytössä pettänyt, sinne sujahtavat iloisesti servetit, aterimet, mausteet ja veitset. Ihan ehdoton toiminto yläkaapittomassa keittiössä.

Loppumetreillä oviseinä vaihtui tummanruskeaksi liitutaulumaaliksi ja sekin oli aivan täydellinen päätös! Siitäkin huolimatta, että pistorasiat ja katkaisijat oli jo ostettu valkoisena... 

Näihin kuvaan, näihin tunnelmiin. 

Kaapit: Futuro-keittiöt

Taso: Rekon Struktio

Koneet: Ikea

Lamput: Bauhaus

Mitä kuuluu?

Huh huh.

Mitä kuuluu? Ostimme kodin parvekkeemme alta. Koti oli ollut tyhjänä koko sen ajan kun kadulla asuimme. Neljä vuotta. Löysimme asunnon vuosi sitten.  Jouluaattona veimme isäni kävelylle kodin ikkunoiden taakse. Hankeen jäi kuudet jalanjäljet.  Palatessa takaisin Joulupukki vilkutti kolmannen kerroksen ikkunasta.

Rakastuimme asunnon pohjaan ja tunnelmaan. Mahdollisuuksiin ja kummallisuuksiin. Minä ihastun usein niihin, joissa muut eivät näe mitään.

Mikään ei ole kauniimpaa kuin potentiaali ja kasvu sitä kohti.

Minulla oli vahva visio, miltä asunto näyttäisi, kun se olisi käyty seinä ja nurkka kerrallaan läpi. Välillä kuva katosi ja jäljellä oli vain typertynyt kysymys: miksi olemme tässä? Ilahtuneena otin ne hetket vastaan, kun visio palasi mieleen. En kuitenkaan kaunistele. Kun on puoli vuotta ilman kunnollista keittiötä, optimistisuus katoaa iloisimmalta kukkaistytöltä.

Meillä oli astianpesukone kylpyhuoneessa, kaksi multasäkkiä päällä, ettei se kaadu ja heitä astioita syliin. Näin kävi pari kertaa. Silloin painona oli vain yksi multasäkki. Rumia lautasia ei tietenkään mennyt rikki yhtäkään. Vanhasta keittiöstä hävisi pala kerrallaan. Väliaikainen keittiö oli levittäytynyt olohuoneen puolelle.










Vuosi sitten asunnon myynti-ilmoituksessa oli ylin keittiö. Alempana on kuva vielä viime viikolta.

Minun luullaan usein teitittelevän, vaikka sitä en tee. Epäilen sen olevan turkulaista kulttuuriperintöä. Samoin sanon usein meidän tehneen asioita, vaikka oma osuuteni olisi kovinkin mitätön. Tästä en kuitenkaan voi ottaa kuin suunnittelun kunnian. Mieheni muutti keittiömme ihanaksi taivaaksi. Huoneeksi, jossa ymmärrän taas, miksi asunnon ostimme.

Viikonloppuna meillä jo juhlittiin. Valmista keittiötä ja yksitoistavuotiasta. Mikä ilo voikaan tulla keittiön vesipisteestä, uudesta hellasta ja ruokapöydästä, jolla on vain yksi kukkamaljakko.