Hän on haalarissa. Villahaalari, joka aloitti kässäjemmojen tyhjennyksen on vihdoinkin valmis. Kaikkien purettujen rivien, hävinneiden kookosnappien, kaksi kertaa tehdyn hupun ja lopulta hupun hylkäämisen jälkeen. Valmis on.
Koska asiat voi tehdä helposti tai vaikeimman kautta, niin luonnollisesti valitsin vaikeamman tien. En tyytynyt valmiisiin haalariohjeisiin, vaan yhdistelin olemassa olevia ja laskeskelin omiani. Haalarin pääpohjana on Benjamin's Growing Onesie. Muutoksia ohjeeseen on lahkeissa, raglankavennuksissa, pääntiessä, muutamia mainitakseni.
Loppumetreillä haluaisin haalariin vielä hupun ja sen kahteen kertaan neuloinkin, kunnes luovutin ja päätin, että tällä pääntiellä ei huppua tule. Ehkä seuraavaan sitten? Näppärimmät huomaavat, että haalari puetaan pääntien kautta, eikä lahkeissa ole neppejä tai muita vipstaakeja, joilla puku aukeaisi alhaalta. Näin on. Minusta vaipanvaihtoa "helpottavat" alanepit on turhia ja paksuja ja rumia ja epäkäytännöllisiäkin, en ole yhdellekään lapsellani niitä aktiivisesti käyttänyt, vaikka monissa vaatteissa niitä ns. helppokäyttöisyyden vuoksi onkin.
Jemmarowania hävisi haalariin mukavasti, mutta haalarin neulomisen aikana kotiin saapui monta uutta ihanaa kerää lankaa. Hups. Miten siinä nyt niin kävi. Syytän ihanaa lankakauppaa Kimmelvillaa, jota on vaikea vastustaa ohi kulkiessa. Sieltä ovat myös haalarin herkulliset turkoosit kookosnapit.
Hyvä muisti on turmioksi. Ihan vuoden loppuun mennessä en ole inventoinut kässäjemmojani, mutta nyt keväällä on hyvä hetki jatkaa, kun auringonsäteet paistavat pimeisiin jemmavarastoihin.
