Skål pääsiäiselle!

Vapun kynnyksellä on aika nostaa malja pääsiäiselle ja ystävyydelle. Vietimme nimittäin niin ihanan pääsiäisen, että sille voi pitää puheen jos toisenkin. Olen aiemminkin kirjoittanut, että pääsiäinen on ihan paras pyhä, jonka voi muokata itselleen sopivaksi ilman liian suuria perinnetaakkoja. Mämmi kainalossa sohvalla tai isolla porukalla lammaspaistin kimpussa, molemmat ihan yhtä hyvät.

Tänä vuonna juhlimme yhdessä ystäväperheiden kanssa pitkän pöydän ääressä. Kuusi aikuista ja kymmenen lasta. (Joista minä nukutin 8/10!) Oijoi, tähän pääsiäiseen minulla ei ole tarpeeksi suuria sanoja! Ystäviä kuin perhettä, hyvää ruokaa ja ympäri taloa juoksevia lapsia. Juuri sellainen pääsiäinen, että sydän hymyilee edelleen.

Tämä kuva illallispöydästä on ystäväni ottama.

Ohjelmanumerosta vastasi lapsikatraan koululaiset, jotka organisoivat aivan mahtavan pääsiäisradan muille lapsille. Aikuiset oli valjastettu rastipisteille leimaajiksi ja jokainen aikuinen sai asianmukaiset ohjeet kirjallisesti. Leimoista muodostui salasana, jota tarvittiin, kun lähdettiin porukalla hakemaan velhon luolasta pääsiäisaarretta. Joulupukki on niin passee. (Eiku hetkinen, pääsiäisvelho onkin se sama jätkä, joka oli jouluna pukkina!! )













Lounaalla lautasella oli jänö.

Merirosvosynttärit

Merirosvosynttärit yhdeksänvuotiaalle. Tyttö keksi itse teeman ja olin itsekin siitä intona. Mikä on siistimpää kuin järjestää tytölle merirosvobileet? Rok! Jos olisi kesä, aurinko ja hiekkaranta, niin selvästi juhlat olisi pitänyt olla rannalla, mutta ei ollut. Oli pimeää, märkää ja kylmää.

Juhlat vietettiin koulupäivän päätteeksi. Juhlat avattiin läheisen leikkipuiston laivan kannella, jossa hörpittiin jaffat, huudettiin skål ja laulettiin onnittelulaulu seitsemällä (7!) eri kielellä. Huh. Meiksin kyvyt riittää vain kolmeen. Sitten ympäri metsää kierrettiin vihjerataa, joka johti merirosvoaarteelle.





Aarre löytyi kiven vierestä. Merirosvot olivatkin aika pahiksia, koska aarteesta paljastui K18-paukkuserpentiiniä ja tatuointeja. Hih. Paukkuserpentiinit oli ihan tuhnuja ja siinä tuli aviopuolison kanssa kerran jos toisenkin hihiteltyä nykyistä maailmanmenoa. Kohta kokistakin saa juoda vasta 18-vuotiaana.







Lahjat avattiin perinteisellä pullonpyörityksellä tai pikemmin lakkapurkin pyörityksellä. Tämä on kyllä kerrasta toiseen kiva tapa avata lahjat. Pyörityksen jälkeen jäivät vain riekaleet jäljelle.





Aluksi rosvot söivät hodaria ja kasviksia. Varsinaisessa merirosvopöydässä yritin saada hieman sellaista hiekkaista rantatunnelmaa keskelle pimeää syksyä. Merirosvoviiri oli painettu valotetulla kaaviolla ja kankaanpalat ronskisti revitty. Ote oli varsin suurpiirteinen. Ajattelin, ettei todellinen merirosvo paljon fiskarsseilla leikkelisi. Ainakaan suoraan.

















Näiden kemujen makea koostui pavlovasta, turkkari- ja mariannemarengeista, merkkareista (miltei K18-kamaa nekin! note: kukaan ei tukehtunut) ja juustosnackseista. Juustonaksut on ihan hitti. Kun on knakei ja naksui, ei synttärit voi mennä pieleen.

Mutta oi marenkia. Se oli kyllä rakkautta ensimmäisestä uunipellillisestä. Ihan älyttömän helppoa pyöräyttää ja niin kiva lopputulos. Ysivuotiaat kiljahteli kilpaa rakastavansa marenkia, kun herkkupöydän näkivät. Ja pavlova. Oi. Kyllä. Sitruunainen rapean sitkeä pohja, vaniljaista kermavaahtoa ja hedelmiä. Oi. Kyllä.

Haamuisia tunnelmia

Tosiaan. Oli haamujuhlat, juhlittiin kuusivuotiasta. Oli oikeastaan tosi kivaa.







Haimme haamujengin päiväkodilta ja riehakkaissa tunnelmissa kävimme läpi vihjerataa, joihin olin riimitellyt parin rivin vihjeitä. Yhdellä rastilla löytyi noitalakit ja riimit kehotti siirtymään pimeään, jossa kuului noidan ääni kimeä. Taloyhtiön kellarikierros taisi olla aika eksoottinen kokemus. Toisella rastilla pyydettin nostamaan katseet ylös ja keinuillehan sitä oli vihjeen mukaan mentävä.





Kaivoin jouluvalot esiin ja pääosin juhlia vietettiin pimeässä koristevalojen loisteessa. Seinälle hämähäkki kutoi mustasta villalangasta seitin.







Juhlapöytä katettiin säkkikankaan päälle ja yhdessä päivänsankarin kanssa painettiin pellavalle haamukaitaliinat. Tyttö valitsi itse haamun, sillä halusi iloisen haamun. Säkkikangas, musta ja valkoinen oli todella herkullinen yhdistelmä, yllätyin kovasti, miten kauniilta pöytä näyttikään.

Jokaisen vieraan lasissa luki oma haamujuhlanimi, kuten Verinen Käsi, Säikky Hämähäkki ja Räkälepakko. Laseista juotiin taikapillillä mansikka- ja vaniljamaitoa.








Eleonoran juhlista bongasin idean haamusuukoista. Unohdin, että sokerikuorrutetuubi pitäisi pehmitellä kuuman veden alla ja jouduin hieman tuotekehittelemään silmiä. Nyt kun truuttasi silmät kahdesta eri suunnasta sai aikaan tyttöhaamuja ripsineen...









Haamupinjata oli ensikosketukseni pinjatoihin. Esikoinen oli etukäteen varoittanut, että hän ei pidä pinjatoista, koska se on aina niin sekava ohjelmanumero ja voihan hitsinpitsit, miten oikeassa tyttö oli. Ihan kauheaa sähellystä, niin pinjatan hakkaaminen kuin karkkien jakaminenkin. Onneksi kukaan ei kumauttanut toista kepillä päähän ja karkkiakin lopulta saatiin, vaikka mitään karkkisadetta ei tullutkaan. Pikemminkin pinjata lötsähti maahan kuin vanha kortsu.

Uh. Mutta tulipahan sekin pinjata askarreltua!

Karkit sullottiin mustiin paperipusseihin, jotka oli koristeltu pääkalloilla.






Nyt on kauhun kartanon ovet suljettu vuodeksi. Saa nähdä mitä mieltä haamuviikoista olen silloin...