Tiara Living goes Momoliving

Lähiömutsin sunnuntai starttasi tuttuun tapaan hiekkalaatikolla. Tämä jos mikä on trendikästä momoilua! Opin viikolla, että se on nyt trendikästä!

Yle nimittäin uutisoi, että  selkää ei saa kääntää momo-taloille. Niille 50-70-luvuilla rakennetuille tavallisille ja ehkä jopa vaatimattomille kerros- ja rivitaloille. Momo - modest and modern. Termin on lanseerannut Momo - talo elementissään -kirjan kirjoittaja Katja Lindroos.

Hih. Tämä hilpeä sanailu tuli tarpeeseen, koska keväisin minuun aina iskee henkeä salpaava vanhan (ja lahon talon) kaipuu. Renttugeeni minussa ei ilmene heikkoutena toivottomiin miehiin, vaan kyltymättömänä haluna suojella ja pelastaa suurin piirtein romahdusvaarassa olevia taloja... Momo muistutti, että kyllä minä ihan oikeasti rakastan myös tätä 60-luvun kerrostaloasuntoa. Kiviseiniä, tummaa ulko-ovea, tammimosaiikkilattiaa, toimivaa pohjaratkaisua. Myös niitä koko seinän mittaisia ikkunoita, vaikka ne aiheuttavat paljon pähkäilyä. Epäilen meidän kodissa olevan paljon 50-luvun piirteitä. Talo on rakennettu sangen konservatiivisella otteella, vaikka rakennusvuosi onkin jo melkein 70-lukua. Naapurin herraa lainaten: "tämä on tällaista viiskytluvun asumista".

Minusta jokaisessa asunnossa parasta on se, että koti kyllä kertoo omasta hengestään ja siitä, millainen sisustus sitä pukee. Kun asunnossa säilyy jotain vanhoja piirtejä, ei koti voi kuin olla viehättävä. Siksi minua ihan inan harmittaa valkoiseksi maalatut ovet. Onhan se punertavan tumma ovi aika jytky, mutta ehkä juuri siksi niin kiva.  Ovia enemmän harmittaa se, että meidän keittiön ovet on joku edellinen asukas rysäyttanyt kulkuaukoiksi. Höh. Keittiö, jonka saa suljettua ovien taakse, on paras keittiö.

Salaa himoitsen naapureiden kellareissa piileskeleviä ovia, joita suti ei ole vielä kohdannut.

Ylen uutisessa referoitiin, että Suomessa himoitan vanhoja keskusta-asuntoja ja mansardiunelmia maaseudulla, vaikka rakennuskanta on oikeasti ihan toista. Niinhän se on, aina himoitsemme ruohoa aidan takaa. Suomessa on myös kovin turhauttavaa olla vanhojen huonekalujen diggari, sillä eihän täällä ole sellaista huonekaluperintöä kuin nyt vaikka Ruotsissa, puhumattakaan Keski-Euroopasta. (Huh, miten kirjoitetaan Keski-Eurooppa?! Ollapa taas ylioppilas ja muistaa oikeinkirjoitussäännöt.)


Kiitos Lindroosin Katja ja momo-henki! Keväinen kaipuu on selätetty ja taas maistuu kuppi teetä lähiön hiekkalaatikolla!