Annukan vauvakutsut

Yllätysvauvakutsut! Tällä kertaa juhlittavaa äitiä jymäytettiin toden teolla! Annukka oli kieroiltu juhlakuntoon sopimalla, että hänestä mennään arki-iltana ottamaan vauvamahakuvia. Näin saatiin sankaritar tällättyä ja juhlapaikalle. Kuvaukset saivat kuitenkin odottaa, sillä miehet lapsineen lähtivät retkelle nauttimaan trangialla keitettyjä herkkuja, kun naiset juhlivat odottavaa äitiä ja uutta tulokasta.





Nämä vauvakutsut kiedottiin mustan, harmaan ja pinkin ympärille. Kukkia oli ripoteltu erilaisiin viinilaseihin ja pieniin maljakoihin, mustat kynttilät paloivat eriparisissa jaloissa. Musta ja pinkki servetti kiedottiin pinkillä paperinarulla viuhkaksi, jonka sisälle piilotettiin aterimet. Vauvakutsuja juhlittiin ihanan raikkaassa syksyssä, jolloin kuulautta on jo ilmassa, mutta lämpöä riittää vielä hetken.





Alkuun syötiin grillattua halloumia ja makeaa suippoananasta. Nam. Tämä yhdistelmä on miltei yliverto. Ananas poistaa vielä sopivasti tukevasti raskaana olevan turvotusta! (Jota halloumi suolaisuudellaan tuo...) Kutsujen salaatti tehtiin lämminsavulohesta ja persikasta ja sekin oli todella herkullista. Salaatissa oli persikkaa, punaista paprikaa, varhaissipulia, kirsikkatomaatteja ja ihnia salaatinlehtiä. Puolitettujen kirsikkatomaattien päälle suolaa, sokeria, pippuria ja öljyää. Salaatinkastikkeeseen sitruunaöljyä, chiliöljyä ihan pari tippaa, vaahterasiirappia, chili-lime-mausteseosta ja suolaa. Nam, toimii.

Makean nälkään oli tarjolla lime-mansikkatuorejuustokakkua, suklaisia muffinsseja pätkistäytteellä (ja valuneella kuorrutteella) sekä tietenkin dominoita teemaväreissä. Mitä olisikaan juhlat ilman teemakeksejä? Muistaakseni nämä keksit eivät kyllä olleet kovin hyviä, eikä ne kaupoissa pitkään olleetkaan tyrkyllä. Mutta hyvältä näytti!



Tulevasta vaavista tiedettiin etukäteen sukupuoli, mutta ei nimeä. Koska en tunnusta laimeita vauvakutsuleikkejä, vaan kannatan hyvää ruokaa ja kivaa yhdessä oloa, juhlien ainoa "leikki" oli nimiehdotuksen pursottaminen pumpernikkelille. Monta hyvää ehdotusta tuli, mutta vavvan nimeksi ei sitten kuitenkaan tullut Ulla-Sofia Aino Iida-Milja, mikä olisi sekin ollut todella hyvä nimi.

Valkosuklaahippu-banaanimuffinssit

Se on sitten muffinssi, eikä mikään vaisu muffini.

Olen vuoden alussa leiponut useampaan otteeseen banaanimuffinsseja terästettynä valkosuklaahippusilla, kun kaupasta on kannettu kotiin liikaa banaaneja. Testailun lomassa valkosuklaa ja banaani löysivät toisensa. Toimii.

Käytin reseptin pohjana Cebicin keittiön banaanikakkua. Hemmo-Hubby on opettanut, että guuglaillessa pitää aina käyttää tarkennetta "paras". Ei siis "banaanikakku", vaan "paras banaanikakku". Ostan, kuka sitä toiseksi parasta haluaisi guuglata. Cebicin keittiön banaanikakku nousee tuloksissa ensimmäiseksi ja otsikossakin luvataan maailman parasta tulevan, niin tottahan toki sitä sitten.

• 2 kananmunaa
• 3 dl sokeria
• 2 banaania muussattuna
• 2 tl leivinjauhetta
• (1 tl soodaa)
• 2 tl vanilliinisokeria
• 8 rkl banaanijukurttia (tai kermaa tai smetanaa tai piimää tai mitä ikinä kaapista löytyykään)
• 100 g voisulaa (vähempikin riittää, varsinkin jukurtin kanssa)
• 3 dl vehnäjauhoja (voi lisätä tuntuman mukaan)
• kanelia maun mukaan
• 2/3 levy Pandan Valloittava Valkoinen -valkosuklaata reippaasti isoina paloina

Kaikki aineet sekoitetaan järjestyksessä, nostetaan vuokiin ja paistetaan 200 asteessa. Testataan puutikulla kypsyys.

Valkosuklaahippuja silputessa ei kannata innostua liikaa taitavaan veitsen käyttöön, sillä mitä isompia hiput ovat, sitä iloisempi on syöjän yllätys niitä kohdatessa. Alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna tässä on jo puolet vähemmän rasvaa, mutta edelleen sitä voisi vähentää.

Koristepiparit { joulu 2011 }

Päätän joulun 2011 näihin kuviin. Koristelin sydänpipareita vaaleanpunaisella pikeerillä. Ajatukseni oli laittaa niitä kaunilla satiininauhalla roikkumaan koristeeksi. No, en keksinytkään sopivaa paikkaa, kun oviaukon täytti keskimmäisen askartelemat kakkupaperilumihiutaleet. (Onpa ihana sana! Kakkupaperilumihiutale. Vielä parempi olisi kakkupaperilumihiutalepilvi!) Mutta oli piparit itsessäänkin kauniita. Valkoisessa mariskoolissa tai lempiastioillani.

Mateus on yksi suosikkiastiasarjoista. Ne ovat niin kauniita ja konstailemattomia. Olen aikamoinen astiafriikki, mutta vain yhden kerran elämässäni olen itkenyt hajonneen astian perään. Se oli Mateuksen valkoinen kannu. Itkun jälkeen kokosin itseni ja riensin kauppias Stockmannin kuppiin&kannuun hakemaan uuden. Itku pääsisi, jos nämä neliölautaset menisi rikki.

Yleensä neliölautaset ovat tarjoiluastioina, mutta tänä jouluna niiltä syötiin ensimmäistä kertaa jouluaterialla. Oi! Ne toimivat lautasina niin täydellisesti kuin olin ajatellut.



Tähän pipariin, tähän tunnelmaan. Tule joulu 2012 pian.

Raparperichutney { joulu 2011 }

Joulun yllättäjä. Maittava kaveri kinkulle ja laatikoille. Juuri sopiva särmä joulupöydän pehmeydelle. Raparperichutneystä tuli tämän perheen uusi jouluhitti, myös lasten!

Raparperichutney

• 400 g raparperia paloiteltuna
• 1 iso sipuli silppuna
• 1 rkl tuoretta inkivääriä
• 2 dl muscovado- tai fariinisokeria
• 1/2 dl vadelmaviinietikkaa tai muuta viinietikkaa
• 1 valkosipulinkynsi
• 1 tähtianis (laitoin 3)
• 1 kanelitanko
• pieni pala punaista chilipaprikaa
• 2 1/2 dl hillo-marmeladisokeria

Mittaa kaikki ainekset samaan aikaan kasariin ja anna kiehua hiljalleen noin kymmenen minuuttia. Kuori pinnalle mahdollisesti muodostuva vaahto. Laita jääkaappiin kiinteytymään.

Ohje kulkeutui meille anopilta, joka oli saanut sen naapurin rouvalta. Lehtileikkeestä ei valitettavasti saanut selvää, mistä ohje on alun perin peräisin.

Mutta hyvää oli! Purkki on jo melkein nuoltu tyhjäksi.

Kerta kiellon päälle { joulu 2011 }

Vielä muutama jouluaiheinen postaus, vaikka kuusi onkin se raahattu pois ja joulu suljettu laatikkoon odottamaan seuraavaa.

Joulu oli siis ihana. Aivan ihana. Jouluaattona kanssamme juhlimassa oli veljeni perheineen ja kaikki oli vain niin ihanaa ja meluisaakin. Joulupäivänä seuraan liittyi veljeni veli puolisoineen ja koko porukalla iskimme blinien kimppuun.

Olen edelleen ihan täpinöissäni, mutta tätä minä olen odottanut niin monta vuotta. Omaa joulua.

Harjoitusjoulu tämä oli ehdottomasti. Olen keltanokka jouluasioissa ja niin paljon on vielä opittavaa. Tästä joulusta eniten jäi mieleen seuraavaa.
- Anna joululle aikaa ja aloita niin aikaisin kuin vain mieli tekee. Loppiaisena joulun päättäminen on jo venyttämistä.
- Lähetä joulukortit jo joulukuun alussa. On niin tympeää, että nykyään postikortit tulevat yhdessä läjässä jouluviikolla. Jos tulee.
- Mieti makeaa. Sen pitäisi olla kevyttä, raikasta ja piristävää, raskaita torttuja ja kakkuja ei kukaan jaksa jouluruoan päälle.
- Kaiva joulukoristeet esille jo ajoissa ja anna fiiliksen johdattaa koristelussa. Joulukoristelu on treenilaji.
- Opettele polttamaan ja nauttimaan kynttilöistä. (Jeps. Minä en erityisemmin välitä kynttilöistä.)

Ruoka onnistui yli odotusten. Se oli todella hyvää. Napa sanoi ruts moneen otteeseen. Suunnitelman mukaan mentiin ja todella vähän jäi korjaamisen varaa. Kalapöytään ensi vuonna petrausta ja joulupöytään joku vinkeä punajuurisetti. Jälkiruoat jäi syömättä, kun napa ratkeili ilmankin niitä. Tappio korjattiin joulupäivänä, jolloin syötiin blinien päälle kaksi jälkiruokaa.

Parasta oli, että ruokaa oli varattu juuri sopivasti. Laatikoita ja kinkku ei ollut lautasella enää seuraavalla viikolla.

Lempikoristeet { joulu 2011 }

Lapset pääsivät koristelemaan kuusen niin kotona kuin anoppilassakin. Kuusi oli aika muhevasti koristeltu verrattuna sen harvoihin oksiin, mutta jouluna enempi on aina parempi. Ainakin tänä vuonna. Esikoinen oli pari viikkoa ennen joulua innostunut ompelemaan Enkeli-konvehteihin ripustusnarut ja kuusessakin roikkuikin sulassa sovussa omat suosikkini, konvehdit ja lasten taideteokset.

Itse kuusi oli huittislainen laatukuusi isomummun mailta. Olipa muuten varisematon kuusi!

Lempipalloni on oikealla kukkineen. Aatonaattona Etolassa odotti todellinen yllätys, kun sieltä löytyi enkeli, jonka mekko on kuin samaa sarjaa lempipalloni kanssa! Nyt suosikkeja on kaksi. Suosikkeja tukee yksinkertaiset lasihilepallot oranssina, viininpunaisena ja keltaisena. Koristeet on hamsrattu joulukoristealeista. Ilmeisesti tämä sävymaailma ei ole nyt trendikäs, kun niitä on aina niin kivasti tarjolla.





Tänä jouluna spreijattiin kuusenjalka valkoiseksi. Tykkään paljon. Erityisen kiva se on vanhan eteisenmaton raitojen kanssa. Ei perinteinen, mutta minusta kivan raikas.

Piparitalo ja siunattu pomeranssinkuori { joulu 2011 }

Piparkakkutalo. Ei mikään tiipii, mutta kyllä sen taloksi silti tunnistaa. Katon kiinnitys aiheutti turhautumista ja ehkä muutaman useamman kirosanan. Pikeeri on aivan mahtavaa ainetta, mutta kattoa se ei saanut pysymään paikoillaan. Aattoyönä sulattelin siis sokeria ja taisi siinä palohälytinkin pärähtää soimaan. Onneksi olin liikkeissäni nopea, eikä siihen ehtinyt herätä kuin mies. Naapureiltakaan ei ole tullut kommenttia rouvan keittotaidoista.

Mutta sulatettu sokeri pelasti talon. Hieman lahon, mutta sellaiset talot ovat minun makuuni.







Joulun alla testailin useaa eri piparkakkuohjetta, että löytäisin oman suosikkini. Piparit minun makuuni ovat sopivan paksuja, hieman sitkeitä, mutta ei missään nimessä rapsakoita tai liian pehmeitä. Ja niissä ei ole liian mausteinen, vaan mukavan vinkeä maku. Vinkeän makuisia pipareita leipoo muun muassa Tuula-täti, mutta en ole koskaan muistanut kysyä, mikä hänen salaisuutensa on.

Mutta nyt! Nyt on sukujen salaisuudet avattu! Salainen ainesosa on pomeranssinkuori! Tuuletuksia! Okei, luultavasti se ei ole mikään kovin suuri salaisuus, mutta omassa suvussa kiertävissä ohjeissa tuota ei ole ikinä mainittu. Tämä joulu muistetaan jouluna 2011, jolloin pomeranssinkuori löytyi.

Lapset koristelivat serkkuja varten kulhollisen pipareita.



Joulun kunniaksi lapset saivat kerrankin isot värikkäät tikkarit, joita säännöllisesti ruokaostoksilla pyytävät vinkuvat. Jouluaattona oli herkkua niin monenlaista, että tikkarit syötiin vasta eilen, loppiaisena. Parempi näin. Ovat niin kauniit, että niitä piti mielellään esillä pitkään.