Syysloma

Aamu valkenee hiljalleen. Yksinäinen valo osuu seinälampun kristalliin. Pimeästä ikkunasta kuoriutuu hiljalleen päivä paljastaen jäkäläiset oksat kuin lumen peittämät.

Sekalaisia täkkejä ja lakanoita menneiltä vuosilta.  Hidas aika ja rakeiden peittämät rappuset. Hong Kongista kanervat tuomaan suvulle iloa.

76 vinkkiä lastenhuoneeseen

 

Aikakauslehdet myyvät, kun kannen otsikoissa on houkuttelevia numeroita. 76 vinkkiä lastenhuoneeseen. 15 toimivaa säilytysideaa lastenhuoneeseen. 3 kaunista ja organisoitua lastenhuonetta.

Olen niin heikko. Lankean aina näihin lehtiin, koska epätoivoisesti haluan uskoa, että joku on vihdoinkin löytänyt suuren viisauden ja jakaa sen koko kansalle laajalevikkeisessä lehdessä. Sitten sisäsivuilla on viikattu kauniiseen pinoon retrotäkkejä ja leluja voi säilyttää päällekkäin kasatuissa vanhoissa matkalaukuissa. Just.

Kerron salaisuuden. 53 toimivaa vinkkiä on suurta petosta. Kun lapset saavuttavat tietyn pisteen ikäjanallaan, talon läpi puhaltaa päivittäin hurrigaani ja siinä ei pysy pinossa peitot ja matkalaukutkin muuttuu idän pikajunaksi.

Esikoiselle ostimme pöydän. Tyttö haki sen yhtenä sunnuntaina isänsä kanssa Jyväskylästä. Sitten sitä hiottiin ja lakattiin momo-kodin parvekkeella. Minä niin riemuitsin. Tuollainen laatikkomäärä ihan varmasti taltuttaa pöydän kaaoksen ja opettaa lapselle organisointia. No onhan siinä laatikoita, mutta niin on edelleen pöydän päällä, vieressä, ikkunalaudalla ja maton alla kaikkea tärkeää. Se on kuulkaas niin, että tärkeiden asioiden vakio on aina vähintään 1,3-kertainen säilytystilaan nähden.

On lippua ja lappua, talouspaperin hylsyjä ja muita roskislöytöjä askartelumateriaaliksi. On Tiimari-ostoksia. (Onneksi Tiimari meni konkkaan. Lapset ei tiedä Tigerista vielä.) Kotiin tullaan välikausitakin taskut täynnä nyrkin kokoisia, kauniita kiviä. Kaupassa ihastutaan Mariskooliin ja kun sellaisen omista kokoelmistani hellyn käyttöön antaman, niin pian sekin on täynnä kaikkea hyödyllistä ja ihanaa. Ja kun minä, Äiti Sinisilmä, ajattelin, että siellä voisi kauniisti säilyttää korua tai kahta.



CD-levyt pysyvät sentään järjestyksessä vanhassa maalatussa rasiassa. Se on minun tämän päivän vinkki numero 1 ja samalla ainoa.

Tuntuu, että ainoa toimiva ratkaisu on Ikean Expedit. Olen kapinallinen, enkä ole sellaista suostunut meille hankkimaan. Universumi yritti kyllä hienovaraisesti vihjata, sillä iso Expedit oli asuntoomme jätetty, kun sen ostimme. En taipunut. Tähän on oltava joku muu ratkaisu.

Sitä odotellessa.

Onginta ja kalaliina

Kalaliina. Se on yksi parhain itse surautettu juhlarekvisiitta. Näiden kalojen takaa on ongittu kerta jos  toinenkin. Kun takana on useita järjestettyjä juhlia ja edessä ihan yhtä monta, alkaa arvostaa juhlista toisiin kestäviä perusjuttuja, jotka kuitenkin tuo mukanaan viimeisteltyä tunnelmaa.

Kalaliina mitoitettiin alunperin vuosia sitten oven kokoiseksi, mutta hyvin se istuu mäntyjenkin välissä. Onginta on kyllä ihan ykköshitti edelleen. Onginta muuttaa myös muotoaan, kun lapset kasvavat. Isommat tyypit ahkeroivat jo liinan molemmin puolin ja allekirjoittanut saa keskittyä päivän paistatteluun ja saippuakuplien puhalteluun.







Risuja ja männynkäpyjä. Pieni jekku on aina paikallaan.



Sinne ne taas hupeni. Seuraavia juhlia kohti!

Villatakki viikarille

Olenkin jo ihan vaivihkaa vinkannut aiemmin, että keväällä valmistui perheen nuorimmaisen villatakki.



Inspiraatio villatakille oli Urban Woolin makea villatakki (kuva yllä). Halusin tehdä villatakin pojalle, jossa olisi tuon tapainen vanhahtava tekstuuri. Tihrustin tuota kuvaa tuntikausia ja hahmottelin, millä tavalla takin tekisin ja miten tuo on tehty. Vaivasin asialla myös minua fiksumpaa ja kokeneempaa neulojaa. (Onni on ystävä, joka ymmärtää täydellisyyden tavoittelun neuleasioissa.) Urban Woolin ihanuus on tehty tasona, enkä halunnut takin sivuihin saumoja. En siis voinut tilata neulepakettia, vaan piti alkaa itse kalkuloimaan. Ja kyllä sitä sitten kalkuloitiinkin. Vanhalla kokemuksella tosin jo, sillä allekirjoittaneen neulomiset menee aina laskemiseksi. Aina pitää tehdä muutoksia ja parannuksia. Yleensä pitää tyhjästä ohje laskeman, kun muka sopivia ohjeita ei ole tarjolla.



Päädyin tekemään villatakin alhaalta ylös yhtenä kappaleena. Olin ihastunut Semilla Grosson siniseen ja ostanut sitä kasan, joten päätin käyttää sitä, vaikka se hieman liian paksua olikin. Hihat nöyrryin neulomaan tasona. 2o2n-resorit, pidennetty helmineule, raglan-kavennukset ja pitkä kaulus hupun sijaan. Kauluksen reunaan rapuvirkkausta. Kolme isoa sinappista kookosnappia ja kaulukseen pieni turkoosi. Mikään kolmesta neulotusta hupusta ei miellyttänyt. Onneksi ei, sillä rakastan tuota pitkäksi venytettyä kaulusta, voisi olla jopa hieman pitempi? Totuushan on, että meidän kaksivuotias ei edes pitäisi huppua tuolla tavalla söpösti kuin inspiraatiokuvassa. Hän ei pitäisi huppua ollenkaan. Raivon partaalle huppu saisi.

Laskeskelin tätä takkia niin paljon, että pitäisi varmaan kirjoittaa ohje itselle muistiin, kun vielä muistan.

Lankana Semilla Grosso. Lanka ja kookosnapit ostin kimmelvillasta. Takkia on jo runsaasti pidetty, kieritty sammaleissa ja käyty paistamassa makkaraa. Hyvä takki tuli.

Kasseissa kilisee

Rakastan astioita. Tilanne on ollut hallinnassa jo pitkään ja astiakokoelmani ovat olleet jo useamman vuoden varsin stabiilit. Lieneekö syynä keittiön kaappien ahtaus, joka antaa varsin konkreettiset ja tiukat raamit tälle tilaa ja rahaa vievälle harrastukselle...

Lööpeissä hehkutetaan aarteenetsijää, joka on löytänyt kivikautisen ja äärettömän arvokkaan kultasormuksen espoolaisesta pellosta. Nokitan ja korotan! Espoolaisella pellolla on kauppa, Kodin ykkönen tietenkin,  ja siellä vasta aarre olikin, eikä edes tarvinnut kaivaa kymmeniä senttejä mutaa ja liejua. Ihan vähän vain pyllistin astiaosaston alimmalle hyllylle, jossa oli Sagaformin Spectra-laseja puoleen hintaan! Kyllä! Neljän setti maksoi vain muikeat 15 euroa. (Ja oli siellä muitakin spectrajuttuja varsin edulliseen hintaan.)

Kyllä taas astiaholistia naurattaa, kun kasseissa kilisee.



Spectra-laseja on setissä oikeasti neljä, mutta pokka ei pitänyt laittaa niitä neljää päällekkäin. Olisi vaihtunut ilo nopeasti itkuksi ja suruksi. (Ja siis hei luonnollisesti ostin settejä kaksi.)

Pari vuotta sitten minulla oli hirveä kuppikutka ja kävin moneen otteeseen Stokkan kupissa ja kannussa mallailemassa. (Kupissa ja kannussa pitäisi ehdottomasti olla asiakkaiden käytössä tyhjä kattauspöytä, jolloin päätösten tekeminen olisi vielä helpompaa ja hauskempaa! Testikattausten tekeminen hyllyjen kulmille on välillä hieman ankeaa, vaikka astiaostosten tekeminen on iloinen asia. Tekeekö joku muu samaa astiaostoksilla? Tunnustakaa!)

Kannun kuvan pöllin täältä.

Tällä kertaa halusin siis löytää täydellisen parin Marimekon Sukat makkaralle -kannulle. Kiivaan ja kuumeisen mallailun, hyllyjen välillä ramppaamisen ja ajatustaukojen jälkeen se kirkastui. Sukat makkaralla -kannua suorastaan ylistää Spectra-lasit. Kyllä! Nuo lasit ovat itsessään todella kauniit, sulavat ja elegantit, mutta yhdessä kannun kanssa ne antavat kannulle juuri sen tilan ja tuen, jota tuo kaunis kannu ansaitsee. Sukat makkaralla -lasit ovat ihania, aivan mielettömiä, mutta kannun kanssa tuo erikoinen muotokieli on jo liikaa.

Etsin tuolloin ensisijaisesti kirkkaankeltaisia laseja, mutta ei niitä löytynyt. Tykkään tästä kombosta edelleen tosi paljon. Siksi niin päivän aarteesta ilahduinkin.

Salaattia yhdelle Satakunnassa

Ilta Satakunnassa, mummun vanhalla talolla. Tuli puusaunan kiukaassa, pitsiverhon takaa kimmelsivät illan viimeiset pilkut. Aamulla juhliin töihin koko päiväksi. Piti ihan saunakamarissa ottaa kuva uusista etuhiuksista, mutta taisi siitä tulla enemmänkin kuva ovesta.

Ihana rauha. Ilmakuivattua kinkkua ja salaattia yhdelle.

Iso valkoinen seinä ja tumma taulu

Kesä oli ja meni. Syksy on kiva. Paras.

Uudessa kodissa on iso valkoinen seinä olohuoneessa. Viikonloppuna kiinnitettiin taulut, mutta seinä on edelleen iso ja valkoinen.

Kuva tytöstä. Perintökehys ja löytö Fidasta. Taulu on just sopivan laho makuuni. Rautanaulat, kangas ja laudat irvistelee. Ja se on just hyvä niin.

Taulun tarina saa tarinoimaan. Onko sen maalannut joku pöytälaatikkomaalari? Leski-isäntä, jonka henkireikä on ollut sielunmaisemansa kuvaaminen kankaalle? Vai olisiko se suuren taiteilijan salainen työ, joka pääsee uuteen loistoonsa ja viiden euron hintaan saadaan nollia lisää? (Heh.) Vai sittenkin innokkaan taiteilijan työ, joka ei koskaan breikannut? Ehkei koskaan halunnutkaan breikata?

Taulu on kiehtova. Aluksi se on vain suorakulmio, jossa on värimassoja. Kun taulun tuo valoon, se herää eloon. On maisema, on lampi. Kallio, pilviä. Yksityiskohtia. Se on synkkä taulu, mutta siinä on ripaus toivoa.

Aina on.

Sohvakin on vielä useamman kymmenen senttiä väärässä paikassa, mutta toivoa on! Siitä, että se joskus siirtyy takaisin paikalleen.