Vetoketjupaininjalka

Asuimme aikanaan opiskelijamurjussa, josta muutimme vuonna 2005 toiseen murjuun. Tuossa muutossa katosi vetoketjupaininjalka. Olen toki vuoden 2005 jälkeen ommellut, mutta yrittänyt välttää vetoketjuja. Joskus olen suhannut jotain viritelmiä, kun vetska on pitänyt saada, mutta aika hurjaa on ollut jälki. Muutossa 2013 tuo kadonnut vetoketjupaininjalka vihdoinkin löytyi! Olin asiasta niin innoissani, että surauttelin siinä muutaman tyynynpäällisen. Kone sanoi sursur, minä poljin konetta polkan tahdissa ja lopputulos oli tyyny. Ihana helppo tyyny.

Ja sitten se perhanan paininjalka taas katosi.



Ei hajuakaan minne meni tuo ihana rakas osanen. Luultavasti perheen pienin on harjoitellut roskien viemistä. Ompelupöydällä oli surullinen pino kankaita, joista piti tyynynpäällisiä myös tuleman. Tällä kertaa otin kuitenkin härkää sarvista kiinni ja etsin käsiini liikkeen, joka myy paininjalkoja. Olin hurja ja ostin vielä viisi ylimääräistä alapuolaa, ajattelin tehdä ompelusta oikein tosi helppoa ja hauskaa.

Paininjalka maksoi hirvittävät 14 euroa. Kyllä taas kannatti säästää ja olla ilman sitä melkein kymmenen vuotta.

Mutta nyt on ompelu helppoa ja hauskaa.



Nykyään on trendikästä ommella vaatteita ja juttuja vanhoista suvun kankaista. Pussilakanoista, pitsiliinoista, kaikesta sellaisesta. Minulla ei ole mitään ehtymätöntä kangasvarastoa suvun kartanoilla, koska niitä ei ole. Sen sijaan minulla on ollut yksi pieni verho, jossa on valkoisella pohjalla isoja keltaisia kukkia. Tosi kiva kangas minusta.

Jossain vaiheessa ajattelin tehdä siitä retrotakit tytöille. Kangasta ei varmaankaan olisi ollut riittävästi edes yhteen, onneksi en silpunnut kangasta silloin. Sittemmin halusin teettää kankaasta varjostimen Stockmannin lamppuosastolla, mutta en ikinä toimeentunut asian suhteen.

Nyt vetoketjupaininjalan voimaannuttamana saksin kankaan ja poljin siitä tyynynpäällisen. Tulipa tosi kiva. Ilahduttaa, kun tulikin niin kiva. Ei tullut turhaan tätä sukukalleutta jemmattua! Seuraavaksi aioin työstää toisesta hillotusta lempparikankaasta jotain yhtä kivaa. Toivottavasti ei paininjalka katoa. (Se on kassakaapissa kuuden lukon takana.)

Enkä minä ole ainoa, joka tykkää meillä sisustaa. Olohuoneen kollaasi oli saanut mukavan ärhäkän lisän. Tyttö Kesikko asialla.

Merirosvosynttärit

Merirosvosynttärit yhdeksänvuotiaalle. Tyttö keksi itse teeman ja olin itsekin siitä intona. Mikä on siistimpää kuin järjestää tytölle merirosvobileet? Rok! Jos olisi kesä, aurinko ja hiekkaranta, niin selvästi juhlat olisi pitänyt olla rannalla, mutta ei ollut. Oli pimeää, märkää ja kylmää.

Juhlat vietettiin koulupäivän päätteeksi. Juhlat avattiin läheisen leikkipuiston laivan kannella, jossa hörpittiin jaffat, huudettiin skål ja laulettiin onnittelulaulu seitsemällä (7!) eri kielellä. Huh. Meiksin kyvyt riittää vain kolmeen. Sitten ympäri metsää kierrettiin vihjerataa, joka johti merirosvoaarteelle.





Aarre löytyi kiven vierestä. Merirosvot olivatkin aika pahiksia, koska aarteesta paljastui K18-paukkuserpentiiniä ja tatuointeja. Hih. Paukkuserpentiinit oli ihan tuhnuja ja siinä tuli aviopuolison kanssa kerran jos toisenkin hihiteltyä nykyistä maailmanmenoa. Kohta kokistakin saa juoda vasta 18-vuotiaana.







Lahjat avattiin perinteisellä pullonpyörityksellä tai pikemmin lakkapurkin pyörityksellä. Tämä on kyllä kerrasta toiseen kiva tapa avata lahjat. Pyörityksen jälkeen jäivät vain riekaleet jäljelle.





Aluksi rosvot söivät hodaria ja kasviksia. Varsinaisessa merirosvopöydässä yritin saada hieman sellaista hiekkaista rantatunnelmaa keskelle pimeää syksyä. Merirosvoviiri oli painettu valotetulla kaaviolla ja kankaanpalat ronskisti revitty. Ote oli varsin suurpiirteinen. Ajattelin, ettei todellinen merirosvo paljon fiskarsseilla leikkelisi. Ainakaan suoraan.

















Näiden kemujen makea koostui pavlovasta, turkkari- ja mariannemarengeista, merkkareista (miltei K18-kamaa nekin! note: kukaan ei tukehtunut) ja juustosnackseista. Juustonaksut on ihan hitti. Kun on knakei ja naksui, ei synttärit voi mennä pieleen.

Mutta oi marenkia. Se oli kyllä rakkautta ensimmäisestä uunipellillisestä. Ihan älyttömän helppoa pyöräyttää ja niin kiva lopputulos. Ysivuotiaat kiljahteli kilpaa rakastavansa marenkia, kun herkkupöydän näkivät. Ja pavlova. Oi. Kyllä. Sitruunainen rapean sitkeä pohja, vaniljaista kermavaahtoa ja hedelmiä. Oi. Kyllä.

Syntymäpäivän aamiainen

Meillä on tapana syödä syntymäpäiväaamuina astetta kivempi aamiainen kuin normaalisti. Tälla kertaa ysivuotiaalle laulettiin ja lahjat annettiin. Arkiaamun marraskuisessa hämärässä synttäriaamiaisen erikoisuus korostuu, kun kynttilät lepattavat valoa ja koko perheen silmät ovat vielä turvoksissa ja unirähmäiset. Työt, tarhat ja koulu odottaa.

Frödingen prinsessakakku on meidän synttäriaamuperinne. Se on valmiskakuista ehdomasti sekä hinta- että laatukategorioiden voittaja. Tällä kertaa lautasella oli kuitenkin tytön mummin lahjaksi leipoma hedelmäkakku. Poikkeuksellisesti oli kaakaotakin tarjolla. Ja lempimysliä luonnonjukurtin kanssa.

Isopieni pikkusisko oli tehnyt lahjaksi paperista ja teipistä talon. Sitten tuli kovaa pientä ja isompaa pehmeää pakettia, perinteinen kirjekuorikin tietysti. Kakkukynttilöitä ei ollut, joten laitettiin kolme kynttilää, koska se on yhdeksällä jaollinen luku. Kun kynttilät puhallettiin, jäljelle jäävistä liekeistä laskettiin kuinka monta poikaystävää on. Kerrottuna kolmella tietysti.

Sitten pipo korville ja pakkaseen.



Kuvat juhlien jälkeen on ihan lemppareitani. Niin tälläkin kertaa. Päivänsäteet jo osuvat sammutettuihin kynttilöihin ja kakkuun, joka hetki sitten oli pienen aamiaisjuhlan keskipiste keinovalon loimussa.

Merirosvosynttäreiden valmisteluja

Meillä joulunodotus alkaa vasta esikko-tyttären syntymäpäivien jälkeen. Tämän vuoden juhlat sidotaan merirosvojen ympärille! Ihan mieletön teema tyttöbileisiin! Tyttö on aikamoinen juhlaorganisaattori itsekin ja ipadilla on jo hyvässä järjestyksessä menu ja ohjelmaa juhliin.

Kauhun esikartanossa siis hurjastelu jatkuu. Kun haamuista päästään, ryntää tilalle merirosvot!



Kankaanpainantakurssin opein painoin viireihin pääkalloja. Tytön merirosvosynttäreille ideoiden kaivaminen oli hankalaa, kun mielessä ei kuitenkaan ollut pinkkimustat glitterkarkelot. Hyvät löytyneet ideakuvat palkitsi sitten senkin edestä! Pinterestissä ovat nämä muutamat ideat hyvässä järjestyksessä. Saa nähdä millaiset juhlat saamme kasaan tytön kanssa!

Haamuisia tunnelmia

Tosiaan. Oli haamujuhlat, juhlittiin kuusivuotiasta. Oli oikeastaan tosi kivaa.







Haimme haamujengin päiväkodilta ja riehakkaissa tunnelmissa kävimme läpi vihjerataa, joihin olin riimitellyt parin rivin vihjeitä. Yhdellä rastilla löytyi noitalakit ja riimit kehotti siirtymään pimeään, jossa kuului noidan ääni kimeä. Taloyhtiön kellarikierros taisi olla aika eksoottinen kokemus. Toisella rastilla pyydettin nostamaan katseet ylös ja keinuillehan sitä oli vihjeen mukaan mentävä.





Kaivoin jouluvalot esiin ja pääosin juhlia vietettiin pimeässä koristevalojen loisteessa. Seinälle hämähäkki kutoi mustasta villalangasta seitin.







Juhlapöytä katettiin säkkikankaan päälle ja yhdessä päivänsankarin kanssa painettiin pellavalle haamukaitaliinat. Tyttö valitsi itse haamun, sillä halusi iloisen haamun. Säkkikangas, musta ja valkoinen oli todella herkullinen yhdistelmä, yllätyin kovasti, miten kauniilta pöytä näyttikään.

Jokaisen vieraan lasissa luki oma haamujuhlanimi, kuten Verinen Käsi, Säikky Hämähäkki ja Räkälepakko. Laseista juotiin taikapillillä mansikka- ja vaniljamaitoa.








Eleonoran juhlista bongasin idean haamusuukoista. Unohdin, että sokerikuorrutetuubi pitäisi pehmitellä kuuman veden alla ja jouduin hieman tuotekehittelemään silmiä. Nyt kun truuttasi silmät kahdesta eri suunnasta sai aikaan tyttöhaamuja ripsineen...









Haamupinjata oli ensikosketukseni pinjatoihin. Esikoinen oli etukäteen varoittanut, että hän ei pidä pinjatoista, koska se on aina niin sekava ohjelmanumero ja voihan hitsinpitsit, miten oikeassa tyttö oli. Ihan kauheaa sähellystä, niin pinjatan hakkaaminen kuin karkkien jakaminenkin. Onneksi kukaan ei kumauttanut toista kepillä päähän ja karkkiakin lopulta saatiin, vaikka mitään karkkisadetta ei tullutkaan. Pikemminkin pinjata lötsähti maahan kuin vanha kortsu.

Uh. Mutta tulipahan sekin pinjata askarreltua!

Karkit sullottiin mustiin paperipusseihin, jotka oli koristeltu pääkalloilla.






Nyt on kauhun kartanon ovet suljettu vuodeksi. Saa nähdä mitä mieltä haamuviikoista olen silloin...

Kutsu haamujuhlaan

Kaksi vuotta sitten oli vuosi 2011, kävimme Tanskassa ja avauduin halloweenistä kaksi kertaa. Vuosi sitten syksyllä 2012 juhlittiin oman taloutemme ensimmäisiä haamujuhlia.Tiukka paikka oli se.

Nyt on syksy 2013.

Syksy 2013 tunnetaan jatkossa syksynä, jolloin halloween taisi breikata lopullisesti Suomessa. Tänä syksynä halloween on tuntunut olevan sujuva osa syksyä. Kouluissa ja päiväkodeissa on naamiaisia, aikakauslehdissä ja verkkomedioissa juhla on huomioitu ja ehkä jo hieman sisäistettykin, lainan sijaan?

Kirjamessuilla Kotimaisten kielten keskus järjesti "leikkimielisen kyselyn", jossa kysyttiin suomenkielistä vastinetta sanalle halloween. Kyselyssä sai itse ehdottaa tai ruksata kahdesta vaihtoehdosta: kummitusjuhla tai kurpitsajuhla.  Kurpitsateemaisuus on jotenkin yllättävä veto. Että ihan oma juhla kurpitsalle, joka ei ole edes oman maan kuvastossa kovin tuttu? Kesäkurpitsa on paljon kotoisampi kurpitsa nimittäin.

Kävijöiden ehdotuksista omia lemppareitani satunnaisessa järjestyksessä olivat kekri, kekriäinen, verikekri. Kekri on kyllä kiva sana ja ehdottomasti kannatan sen lämmittelyä unohduksista! Kurpitsakekkerit ilahdutti siksi, että siinähän on mukavasti kekri taustalla, mutta uudessa muodossa. Tosin se kurpitsa on aika väsynyt osa juhlapyhää. Kuka oikeasti haluaa juhlia suurta ja kaikkivaltiasta Kurpitsaa?!

Lempiteemani Halloweenin suomentamisessa näkyy kuitenkin parhaiten Haamuaatossa, jota tarjosi vain yksi vastaaja. Haamuaatto on hyvä,  melkein yhtä hyvä kuin oma suosikkini Haamujuhla. Se on selvästi suomenkielinen sana, mutta on äänteellisesti lähellä alkuperäänsä Halloweeniä. Haamuteemaisuudessa pidän myös siitä, että se omii juhlaa itselleen. Suomalaiseen kulttuuriin ei oikein sovi luurangot ja Suuri Kurpitsa, mutta haamuja on täälläkin! Haamujuhla ja haamuaatto johdattaa Suomen kansalaiset luomaan uutta omaa juhlaa pimeään syksyyn, jonne kieltämättä tarvitaan lisää juhlia.

Huomaatte varmaan, ääni kumisee kellossa jo paljon suvaitsevammin kuin aiempina vuosina. Se johtuu siitä, että kuluneiden viikkojen aikana olen oppinut näkemään juhlassa jo hyvääkin. Suomessa ei oikein ole kunnollista naamiaiskulttuuria, kyllä tänne yksi pukeutumisjuhla varmasti mahtuu. Meidän pitää oppia enemmän hulluttelemaan!

Suuri asennemuutos tuli itselläni siitä, kun ymmärsin, että rennon leikkisä kauhujen kohtaaminen tekee niistä hieman vähemmän pelottavia. Sillä tavoin otetaan haltuun lähestyvä pimeys ja selvitään talven yli.

Mutta myönnetään, ovella käynyt "trick or treat" -partio oli jo vähän liikaa. Nuutipukit ja virpominen riittäköön.

Parasta haamujuhlassa on sen neitseellisyys. Juhlan voi muokata juuri itselleen ja kulttuurille sopivaksi! Ei tietenkään pidä jäljitellä, vaan rohkeasti vaan hämmentää räkäkeitosta reippain ottein ja tarjoilla oma maistuva versio.

Juhlan ajankohta aiheuttaa eripuraa, mutta turha siitä on alkaa kiistelemään. Kukin juhlikoon parhaaksi katsomallaan tavalla. Juhlat on iloinen asia. Meidänkin tyttösen haamujuhlat taisivat olla viikon "myöhässä". Onneksi oli, rekvisiitta ei maksanut enää kaupoissa mitään.

Niin haamujuhla viekotteli tämän vastarannan kiiskin. Syksyllä 2013. Alla kuvat kutsukorteista, joilla toivotettiin eskarityttösen kaverit haamujuhliin. Ei Suurta Kurpitsaa, vaan sopivasti metsäläinen käsintehty tunnelma. Partioaitan mainoksesta leikatut haamut ja eriparisilmät. Tyttönen keksi itse laittaa alalaitaan vielä sieniä. Ihan on piste iin päälle ne. Alun perin ajatukseni oli tehdä haamut kirjansivuista, mutta nämä on jotenkin veikeämpiä.

Kuvat ovat hätäisesti räpsitty päiväkodin eteisessä kännykällä, kun huomasin, ettei niistä otettu kuvia. Haamu piilotti kuvaan salaisen viestin: ylälaidassa on oksankohdista muodostunut sydän.

Haamujuhla  <3

Päivän asuste

Päivän asu -kuva on aikamme ilmiö. Hiukset sopivan boheemisti valloillaan, sopivan funky asuyhdistelmä, kasuaalin viettelevä hymy ja joku sopiva Louis Vuitton tai Mulberry heilumaan. Meiksillä ei heilu luikkarit ja mulkkarit, vaan Pirkka-kassi.

Se on hyvä kassi. Siinä kulkee tarhaan ja takaisin kuravaatteita, saappaita, välikausitakkia, välipörröä ja -villaa. Siinä on lyhyt kahva käsiheilutteluun ja pidemmät narut, jos haluaa kantaa kassin olalla. Minulla on usein tämä tyylikkäästi kyynärvarressa ja käsi koukussa, kuten kaikki trenditietoiset japanilaiset luikkarinsa kantavat. Silloin jää toinen käsi sopivasti vapaaksi kannattelemaan lantiolla keikkuvaa kaksivuotiasta, joka "ei osaa kävellä" tai "ei jaksa kävellä". Usein myös "syliin" ja "yhyy". Lopputulema on kuitenkin, että ei kävele, vaan minä kannan.

Sellainen kehitysehdotus minulla olisi, että kassi ei ole yhteensopiva Bugaboo-rattaiden ostoskoukun, aka jarrujen kanssa. Siihen kun kassin laittaa, niin joutuu kiertämään kahvan kaksi kertaa ostoskoukun ympärille. Pirkka-kassin naruja voisi inan lyhentää tai sitten Bugis voisi ottaa kopin ja nostaa jarrujansa sentin pari ylemmäs?

Kun on pidempään ollut asialle harrastunut, valikoimista löytyy jo muutamaa kuosivaihtoehtoa, joita voi sitten fiiliksen mukaan vaihdella. Useimmiten ei tuollaiseen kuosipelleilyyn kuitenkaan ole aikaa, vaan se otetaan, mikä otetaan. Kuten tänään tämä raikas tomaattikuosi! Tulee niin valloittavasti mieleen hemmotteluhoidot ja spaloma. Sellaiset olisi täällä kovastikin tarpeen. Aina voi haaveilla. Unelmointi antaa voimaa, kun todellisessa elämässä kävelee mudassa ja tuuli tarttuu kassiin ja yrittää pölliä sen. Mitä se tuulikin luulee? Että se on leija? Harvoin leijoissa on kai kuvia tomaateista suihkussa?

Kestävyys on tosi hyvä näissä kasseissa! Hinta-laatusuhde on ihan mieletön, näitä myydään ihan muutamalla rahalla K-kauppojen kassoilla, voitteko kuvitella?

Tiedän joidenkin vannovan Ikean sinisten kassien nimeen, mutta kyllä nämä Pirkka-kassit ovat vaan niin paljon elegantimpia kuin ne räikeät junttikassit. Jotkut yrittää hifistellä S-liikkeen kasseilla, mutta niiden tilavuus on ihan liian pieni, ei niillä monilapsisen perheen kannata edes yrittää.

En oikeasti  haluaisi mitään luikkaria tai mulkkaria. Pirkka-kassi on kuin vihkisormus: siitä voi nopeasti päätellä kantajansa statuksen. Sehän olisi ihan hirveää, jos tämän arkirallin keskellä joku alkaisi vielä iskemään. Ei riitä kaista sellaiseen touhuun.

Mitä enemmän on lapsia, sitä ikuisempi on myös kassi, sillä kassia eestaas vuodesta toiseen tarhaan kantaen huomaa, että lapset kasvavat, siirtyvät kouluun, mutta tilalle tulee niiden pienempiä kopioita. Lapset vaihtuvat, mutta eteisessä kasseihinsa törmäävät aikuiset ei.

Pirkka-kassi on todellinen kulttuuriteko, joka pitää ruuhkavuosissa pyristelevän naisen kasassa. Kiitos siitä.