Haamuisia tunnelmia

Tosiaan. Oli haamujuhlat, juhlittiin kuusivuotiasta. Oli oikeastaan tosi kivaa.







Haimme haamujengin päiväkodilta ja riehakkaissa tunnelmissa kävimme läpi vihjerataa, joihin olin riimitellyt parin rivin vihjeitä. Yhdellä rastilla löytyi noitalakit ja riimit kehotti siirtymään pimeään, jossa kuului noidan ääni kimeä. Taloyhtiön kellarikierros taisi olla aika eksoottinen kokemus. Toisella rastilla pyydettin nostamaan katseet ylös ja keinuillehan sitä oli vihjeen mukaan mentävä.





Kaivoin jouluvalot esiin ja pääosin juhlia vietettiin pimeässä koristevalojen loisteessa. Seinälle hämähäkki kutoi mustasta villalangasta seitin.







Juhlapöytä katettiin säkkikankaan päälle ja yhdessä päivänsankarin kanssa painettiin pellavalle haamukaitaliinat. Tyttö valitsi itse haamun, sillä halusi iloisen haamun. Säkkikangas, musta ja valkoinen oli todella herkullinen yhdistelmä, yllätyin kovasti, miten kauniilta pöytä näyttikään.

Jokaisen vieraan lasissa luki oma haamujuhlanimi, kuten Verinen Käsi, Säikky Hämähäkki ja Räkälepakko. Laseista juotiin taikapillillä mansikka- ja vaniljamaitoa.








Eleonoran juhlista bongasin idean haamusuukoista. Unohdin, että sokerikuorrutetuubi pitäisi pehmitellä kuuman veden alla ja jouduin hieman tuotekehittelemään silmiä. Nyt kun truuttasi silmät kahdesta eri suunnasta sai aikaan tyttöhaamuja ripsineen...









Haamupinjata oli ensikosketukseni pinjatoihin. Esikoinen oli etukäteen varoittanut, että hän ei pidä pinjatoista, koska se on aina niin sekava ohjelmanumero ja voihan hitsinpitsit, miten oikeassa tyttö oli. Ihan kauheaa sähellystä, niin pinjatan hakkaaminen kuin karkkien jakaminenkin. Onneksi kukaan ei kumauttanut toista kepillä päähän ja karkkiakin lopulta saatiin, vaikka mitään karkkisadetta ei tullutkaan. Pikemminkin pinjata lötsähti maahan kuin vanha kortsu.

Uh. Mutta tulipahan sekin pinjata askarreltua!

Karkit sullottiin mustiin paperipusseihin, jotka oli koristeltu pääkalloilla.






Nyt on kauhun kartanon ovet suljettu vuodeksi. Saa nähdä mitä mieltä haamuviikoista olen silloin...

Kutsu haamujuhlaan

Kaksi vuotta sitten oli vuosi 2011, kävimme Tanskassa ja avauduin halloweenistä kaksi kertaa. Vuosi sitten syksyllä 2012 juhlittiin oman taloutemme ensimmäisiä haamujuhlia.Tiukka paikka oli se.

Nyt on syksy 2013.

Syksy 2013 tunnetaan jatkossa syksynä, jolloin halloween taisi breikata lopullisesti Suomessa. Tänä syksynä halloween on tuntunut olevan sujuva osa syksyä. Kouluissa ja päiväkodeissa on naamiaisia, aikakauslehdissä ja verkkomedioissa juhla on huomioitu ja ehkä jo hieman sisäistettykin, lainan sijaan?

Kirjamessuilla Kotimaisten kielten keskus järjesti "leikkimielisen kyselyn", jossa kysyttiin suomenkielistä vastinetta sanalle halloween. Kyselyssä sai itse ehdottaa tai ruksata kahdesta vaihtoehdosta: kummitusjuhla tai kurpitsajuhla.  Kurpitsateemaisuus on jotenkin yllättävä veto. Että ihan oma juhla kurpitsalle, joka ei ole edes oman maan kuvastossa kovin tuttu? Kesäkurpitsa on paljon kotoisampi kurpitsa nimittäin.

Kävijöiden ehdotuksista omia lemppareitani satunnaisessa järjestyksessä olivat kekri, kekriäinen, verikekri. Kekri on kyllä kiva sana ja ehdottomasti kannatan sen lämmittelyä unohduksista! Kurpitsakekkerit ilahdutti siksi, että siinähän on mukavasti kekri taustalla, mutta uudessa muodossa. Tosin se kurpitsa on aika väsynyt osa juhlapyhää. Kuka oikeasti haluaa juhlia suurta ja kaikkivaltiasta Kurpitsaa?!

Lempiteemani Halloweenin suomentamisessa näkyy kuitenkin parhaiten Haamuaatossa, jota tarjosi vain yksi vastaaja. Haamuaatto on hyvä,  melkein yhtä hyvä kuin oma suosikkini Haamujuhla. Se on selvästi suomenkielinen sana, mutta on äänteellisesti lähellä alkuperäänsä Halloweeniä. Haamuteemaisuudessa pidän myös siitä, että se omii juhlaa itselleen. Suomalaiseen kulttuuriin ei oikein sovi luurangot ja Suuri Kurpitsa, mutta haamuja on täälläkin! Haamujuhla ja haamuaatto johdattaa Suomen kansalaiset luomaan uutta omaa juhlaa pimeään syksyyn, jonne kieltämättä tarvitaan lisää juhlia.

Huomaatte varmaan, ääni kumisee kellossa jo paljon suvaitsevammin kuin aiempina vuosina. Se johtuu siitä, että kuluneiden viikkojen aikana olen oppinut näkemään juhlassa jo hyvääkin. Suomessa ei oikein ole kunnollista naamiaiskulttuuria, kyllä tänne yksi pukeutumisjuhla varmasti mahtuu. Meidän pitää oppia enemmän hulluttelemaan!

Suuri asennemuutos tuli itselläni siitä, kun ymmärsin, että rennon leikkisä kauhujen kohtaaminen tekee niistä hieman vähemmän pelottavia. Sillä tavoin otetaan haltuun lähestyvä pimeys ja selvitään talven yli.

Mutta myönnetään, ovella käynyt "trick or treat" -partio oli jo vähän liikaa. Nuutipukit ja virpominen riittäköön.

Parasta haamujuhlassa on sen neitseellisyys. Juhlan voi muokata juuri itselleen ja kulttuurille sopivaksi! Ei tietenkään pidä jäljitellä, vaan rohkeasti vaan hämmentää räkäkeitosta reippain ottein ja tarjoilla oma maistuva versio.

Juhlan ajankohta aiheuttaa eripuraa, mutta turha siitä on alkaa kiistelemään. Kukin juhlikoon parhaaksi katsomallaan tavalla. Juhlat on iloinen asia. Meidänkin tyttösen haamujuhlat taisivat olla viikon "myöhässä". Onneksi oli, rekvisiitta ei maksanut enää kaupoissa mitään.

Niin haamujuhla viekotteli tämän vastarannan kiiskin. Syksyllä 2013. Alla kuvat kutsukorteista, joilla toivotettiin eskarityttösen kaverit haamujuhliin. Ei Suurta Kurpitsaa, vaan sopivasti metsäläinen käsintehty tunnelma. Partioaitan mainoksesta leikatut haamut ja eriparisilmät. Tyttönen keksi itse laittaa alalaitaan vielä sieniä. Ihan on piste iin päälle ne. Alun perin ajatukseni oli tehdä haamut kirjansivuista, mutta nämä on jotenkin veikeämpiä.

Kuvat ovat hätäisesti räpsitty päiväkodin eteisessä kännykällä, kun huomasin, ettei niistä otettu kuvia. Haamu piilotti kuvaan salaisen viestin: ylälaidassa on oksankohdista muodostunut sydän.

Haamujuhla  <3

Päivän asuste

Päivän asu -kuva on aikamme ilmiö. Hiukset sopivan boheemisti valloillaan, sopivan funky asuyhdistelmä, kasuaalin viettelevä hymy ja joku sopiva Louis Vuitton tai Mulberry heilumaan. Meiksillä ei heilu luikkarit ja mulkkarit, vaan Pirkka-kassi.

Se on hyvä kassi. Siinä kulkee tarhaan ja takaisin kuravaatteita, saappaita, välikausitakkia, välipörröä ja -villaa. Siinä on lyhyt kahva käsiheilutteluun ja pidemmät narut, jos haluaa kantaa kassin olalla. Minulla on usein tämä tyylikkäästi kyynärvarressa ja käsi koukussa, kuten kaikki trenditietoiset japanilaiset luikkarinsa kantavat. Silloin jää toinen käsi sopivasti vapaaksi kannattelemaan lantiolla keikkuvaa kaksivuotiasta, joka "ei osaa kävellä" tai "ei jaksa kävellä". Usein myös "syliin" ja "yhyy". Lopputulema on kuitenkin, että ei kävele, vaan minä kannan.

Sellainen kehitysehdotus minulla olisi, että kassi ei ole yhteensopiva Bugaboo-rattaiden ostoskoukun, aka jarrujen kanssa. Siihen kun kassin laittaa, niin joutuu kiertämään kahvan kaksi kertaa ostoskoukun ympärille. Pirkka-kassin naruja voisi inan lyhentää tai sitten Bugis voisi ottaa kopin ja nostaa jarrujansa sentin pari ylemmäs?

Kun on pidempään ollut asialle harrastunut, valikoimista löytyy jo muutamaa kuosivaihtoehtoa, joita voi sitten fiiliksen mukaan vaihdella. Useimmiten ei tuollaiseen kuosipelleilyyn kuitenkaan ole aikaa, vaan se otetaan, mikä otetaan. Kuten tänään tämä raikas tomaattikuosi! Tulee niin valloittavasti mieleen hemmotteluhoidot ja spaloma. Sellaiset olisi täällä kovastikin tarpeen. Aina voi haaveilla. Unelmointi antaa voimaa, kun todellisessa elämässä kävelee mudassa ja tuuli tarttuu kassiin ja yrittää pölliä sen. Mitä se tuulikin luulee? Että se on leija? Harvoin leijoissa on kai kuvia tomaateista suihkussa?

Kestävyys on tosi hyvä näissä kasseissa! Hinta-laatusuhde on ihan mieletön, näitä myydään ihan muutamalla rahalla K-kauppojen kassoilla, voitteko kuvitella?

Tiedän joidenkin vannovan Ikean sinisten kassien nimeen, mutta kyllä nämä Pirkka-kassit ovat vaan niin paljon elegantimpia kuin ne räikeät junttikassit. Jotkut yrittää hifistellä S-liikkeen kasseilla, mutta niiden tilavuus on ihan liian pieni, ei niillä monilapsisen perheen kannata edes yrittää.

En oikeasti  haluaisi mitään luikkaria tai mulkkaria. Pirkka-kassi on kuin vihkisormus: siitä voi nopeasti päätellä kantajansa statuksen. Sehän olisi ihan hirveää, jos tämän arkirallin keskellä joku alkaisi vielä iskemään. Ei riitä kaista sellaiseen touhuun.

Mitä enemmän on lapsia, sitä ikuisempi on myös kassi, sillä kassia eestaas vuodesta toiseen tarhaan kantaen huomaa, että lapset kasvavat, siirtyvät kouluun, mutta tilalle tulee niiden pienempiä kopioita. Lapset vaihtuvat, mutta eteisessä kasseihinsa törmäävät aikuiset ei.

Pirkka-kassi on todellinen kulttuuriteko, joka pitää ruuhkavuosissa pyristelevän naisen kasassa. Kiitos siitä.

Painaa, painaa!

Yksi ikuisuushaaveeni on oppia kankaanpainantaa valotetulla kaaviolla. Verkko on luonnollisesti ohjeita pullollaan, mutta koska painantaan liittyy eksoottisia asioita, kuten valotusliuos ja uv-valo, halusin saada seulanvalotus for dummies -tasoista opastusta. Tänä syksynä päätin vihdoinkin ottaa unelmasta niskaotteen ja ilmoitin itseni ja tyttäreni kankaanpainantakurssille! Jee!

Pari viikkoa ennen kurssia tuli ikävä uutinen. Kurssi on peruutettu liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Voihan himskattu, kun harmitti! Harmitti pienen hetken, mutta sitten päätin luottaa ompeluseurahenkiseen ystäväpiiriini ja sosiaalisen median voimaan. Yksi päivä ja kurssi oli pelastettu. Jes. Mulla on maailman siisteimmät kaverit.

Yksi kurssille mukaan lähtevistä testikuoseista on keskimmäisen pimun piirtämä kitara. Tämä modernin raikas tulkinta kitarasta tuli vastaan päiväkodista tulleesta paperinipusta. Onneksi oli päällimmäinen, koska en kovin usein selaile tuota tuotosten nivaskaa kovinkaan huolellisesti. Ihastuin siihen kovasti ja halusin kokeilla toimisiko se kuosina. Ehkä toimii hei! Tykkään siitä, että nopealla silmäyksellä tämä näyttää kukkakuosilta, mutta sitten kyseessä onkin rokimpi setti.

Rakastan kankaita ja kuoseja, rima on tosi korkealla. Haluaisin heti loihtia ihania kukkakankaita, joita niin rakastan. Tasaisin väliajoin minun pitääkin muistuttaa itselleni, että olen kurssilla oppimassa tekniikan, en syrjäyttämässä Tricia Guildia...

Enkä edes osaa piirtää.

Syysloma

Aamu valkenee hiljalleen. Yksinäinen valo osuu seinälampun kristalliin. Pimeästä ikkunasta kuoriutuu hiljalleen päivä paljastaen jäkäläiset oksat kuin lumen peittämät.

Sekalaisia täkkejä ja lakanoita menneiltä vuosilta.  Hidas aika ja rakeiden peittämät rappuset. Hong Kongista kanervat tuomaan suvulle iloa.

76 vinkkiä lastenhuoneeseen

 

Aikakauslehdet myyvät, kun kannen otsikoissa on houkuttelevia numeroita. 76 vinkkiä lastenhuoneeseen. 15 toimivaa säilytysideaa lastenhuoneeseen. 3 kaunista ja organisoitua lastenhuonetta.

Olen niin heikko. Lankean aina näihin lehtiin, koska epätoivoisesti haluan uskoa, että joku on vihdoinkin löytänyt suuren viisauden ja jakaa sen koko kansalle laajalevikkeisessä lehdessä. Sitten sisäsivuilla on viikattu kauniiseen pinoon retrotäkkejä ja leluja voi säilyttää päällekkäin kasatuissa vanhoissa matkalaukuissa. Just.

Kerron salaisuuden. 53 toimivaa vinkkiä on suurta petosta. Kun lapset saavuttavat tietyn pisteen ikäjanallaan, talon läpi puhaltaa päivittäin hurrigaani ja siinä ei pysy pinossa peitot ja matkalaukutkin muuttuu idän pikajunaksi.

Esikoiselle ostimme pöydän. Tyttö haki sen yhtenä sunnuntaina isänsä kanssa Jyväskylästä. Sitten sitä hiottiin ja lakattiin momo-kodin parvekkeella. Minä niin riemuitsin. Tuollainen laatikkomäärä ihan varmasti taltuttaa pöydän kaaoksen ja opettaa lapselle organisointia. No onhan siinä laatikoita, mutta niin on edelleen pöydän päällä, vieressä, ikkunalaudalla ja maton alla kaikkea tärkeää. Se on kuulkaas niin, että tärkeiden asioiden vakio on aina vähintään 1,3-kertainen säilytystilaan nähden.

On lippua ja lappua, talouspaperin hylsyjä ja muita roskislöytöjä askartelumateriaaliksi. On Tiimari-ostoksia. (Onneksi Tiimari meni konkkaan. Lapset ei tiedä Tigerista vielä.) Kotiin tullaan välikausitakin taskut täynnä nyrkin kokoisia, kauniita kiviä. Kaupassa ihastutaan Mariskooliin ja kun sellaisen omista kokoelmistani hellyn käyttöön antaman, niin pian sekin on täynnä kaikkea hyödyllistä ja ihanaa. Ja kun minä, Äiti Sinisilmä, ajattelin, että siellä voisi kauniisti säilyttää korua tai kahta.



CD-levyt pysyvät sentään järjestyksessä vanhassa maalatussa rasiassa. Se on minun tämän päivän vinkki numero 1 ja samalla ainoa.

Tuntuu, että ainoa toimiva ratkaisu on Ikean Expedit. Olen kapinallinen, enkä ole sellaista suostunut meille hankkimaan. Universumi yritti kyllä hienovaraisesti vihjata, sillä iso Expedit oli asuntoomme jätetty, kun sen ostimme. En taipunut. Tähän on oltava joku muu ratkaisu.

Sitä odotellessa.

Onginta ja kalaliina

Kalaliina. Se on yksi parhain itse surautettu juhlarekvisiitta. Näiden kalojen takaa on ongittu kerta jos  toinenkin. Kun takana on useita järjestettyjä juhlia ja edessä ihan yhtä monta, alkaa arvostaa juhlista toisiin kestäviä perusjuttuja, jotka kuitenkin tuo mukanaan viimeisteltyä tunnelmaa.

Kalaliina mitoitettiin alunperin vuosia sitten oven kokoiseksi, mutta hyvin se istuu mäntyjenkin välissä. Onginta on kyllä ihan ykköshitti edelleen. Onginta muuttaa myös muotoaan, kun lapset kasvavat. Isommat tyypit ahkeroivat jo liinan molemmin puolin ja allekirjoittanut saa keskittyä päivän paistatteluun ja saippuakuplien puhalteluun.







Risuja ja männynkäpyjä. Pieni jekku on aina paikallaan.



Sinne ne taas hupeni. Seuraavia juhlia kohti!