28.8.2011

Päästän irti




Himpun vaille seitsemän vuotta meille syntyi vauva. Pieni ihana, joka aloitti kaksi viikkoa sitten koulun. Nyt jo? Mihin ne seitsemän vuotta oikein katosivatkaan?

Kesälomalla olimme tuhlailleet Ikeassa ja söimme halpapehmiksiä sohvilla kassojen luona. Ihmettelimme miehen kanssa kassoilta valuvia nuoria opiskelijoitaan vanhempiensa kanssa. Muuttamassa omaan kotiin. Ekaa kertaa. Mamma ja pappa betalar nyt, mutta kohta ollaankin omillaan mitättömän opintotuen varassa. Ilmassa pystyi tuntemaan muutoksen tuoman jännityksen. Omamme istuivat vielä sohvalla syömässä pehmistä. Insinööriluonteina laskimme, että meidän laina-aikaa on jäljellä enää 2/3. Nyt on jo ensimmäinen kolmannes kulunut ja ihan pian, ihan pian on meidän vuoromme olla Ikean kassajonossa esikoisen kanssa. Ja. Päästää. Irti.

Hui. En halua edes tietää, millaisessa tunnemyrskyssä silloin soudan. Koulun aloittaminenkin on jo ollut (äidille) niin rankkaa.

Vaille seitsemän vuotta sitten oli omituista olla ilman vauvaa. Muun muassa lähibussissa istuessa tai autoa ajaessa kumppanina oli ihan uudenlainen tunne. Tunne siitä, että vaikka minä olen tässä yksin, minulla on vauva! Minulla on lapsi! Hän odottaa kotona, hän ei ole täällä, mutta tässä lilluvassa universumissa minulla on lapsi. Tunne on sellainen hömelö pohjavire, joka vieläkin iskee silloin tällöin, kun olen yksin.

Ensimmäiset kouluviikot ovat kuluneet erityisen haikeuden vallassa. Haikeuden, jonka tunnistan edellä mainitun vastakohdaksi. Tunnen sisuskaluissani sen, että tässä universumissa minulla on lapsi, mutta en konkreettisesti tiedä, missä hän on. Minusta on revitty irti jotain niin tärkeää ja ihanaa, että sen irti päästäminen on vaikean haikeaa.

Ikean kassoja odotellassa tiedän kuitenkin, että näin se menee. Vaikka minusta tuntuu pahalta, niin minun kuuluukin päästää irti. Lapsen kasvaessa hänen reviirinsä laajenee ja loittonee. Pieni askel kerrallaan. Puhelin kainaloon, avaimet kaulaan. Täältä minä tulen maailma!

Kotiin saa aina tulla, kulta.

22.8.2011

Ja siitä se idea...

Iiih, nyt  juhlakuume nousee. Kuume laski useamman asteen, kun haikailemani juhlapaikka ristiäisiä varten oli koko syksyn varattu. (Hei hei meriteema ja ranta!) Onneksi juhliminen on kivaa ja juhlien järjestäminen ihanaa, joten kuumeen nostattaminen ei vaadi paljon. Mukavaa täsmäguuglailua ja puhelu kastekaasolle, siinä resepti.



Viikonloppuna pyöräytettiin ensimmäiset kakkutestit ristiäisiä varten. Onneksi lyhyellä varoitusajalla löytyi innokkaita koemaistajia, ettei kakkuja tarvinnut tuhota perheen voimin. (Voi, sepä olisi ollut harmi!) Suklaamoussekakku vaatii vielä treeniä, mutta punaherukkainen minttukakku päässee kakkupöytään suht sellaisenaan.

Isosiskot suunnittelevat innoissaan pikkuveljen juhlia. Askartelupöydällä tulvii erilaisia koristeluehdotuksia ja menuehdotuksia satelee myös - yllättäen painottuen makeaan. Esikoinen oli tehnyt oheisen piirrossuunnitelman kastejuhlaa varten koulussa, ja siitä se idea sitten lähti... Sydämenmuotoiset lehdet ovat kuin tehty kastejuhlaan! Ei ehkä noin äkläkällä vihreällä, eikä marsipaanilla, mutta jotenkin johonkin. En voi kuin onnitella itseäni hyvästä juhlakasvatustyöstä. Kohtahan voin juhlissa keskittyä nauttimiseen hääräämisen sijaan!

Glooria kakun onnistuneesta mausta pitää antaa aviopuolisolle, joka keksi yhdistää punaherukkaa ja Marianne-rouhetta. Villiä, mutta toimivaa! Paistoin kääretorttupohjan, jonka maustoin hitusella kardemummaa. (Ihana sana, lausuminenkin maistuu jo hyvältä. Kardemumma. Kardemummakardemumma.) Kostutin vaniljasokerimaidolla. Väliin kermasta, vaniljatuorejuustosta, punaherukasta ja Marianne-rouheesta tehty mousse. Sekaan hieman sokeria ja kaksi liivatelehteä. Päälle valkosuklaakerma, joka ensi kerralla pitää muistaa jättää löysemmäksi, ettei mene rakeeksi.

Nam. Kyllä näistä hyvät juhlat tulee, vaikkei rannalle tällä kertaa päästykään.

11.8.2011

Punainen aamu



Käsillä on koko perheen kesäloman viimeiset päivät. Ensi viikolla se alkaa taas - arki. Tosin uuden perhekoon omaksuminen on välillä mennyt työstä niin lapsille kuin aikuisillekin, joten syksyinen arki otetaan ilolla vastaan.

Aamuisen kiireen keskellä oli pakko pysähtyä ihastelemaan aamiaiskattauksen herttaisuutta. Punainen aamu.

6.8.2011

Luova kesätauko

Vuonna 2000 lähdimme kämppikseni kanssa Raumalle juhannuksen viettoon ex tempore. Pakkasimme auton, laitoimme rullat päähän ja ajoimme vanhalla autonromulla ylös rannikkoa luukuttaen autoradiossa musiikkia. Autoradio oli pelkääjän jaloissa oleva mankka. Söimme kaverini kanssa teltta-alueella vaniljajäätelöä luonollisesti rullat päässä. Kävelimme aurinkoisessa hiekassa ja kuuntelimme musiikkia. Silloin esiintyjinä olivat muun muassa Nylon Beat ja Ultra Bra. Viimeisen illan viimeinen esiintyjä oli Neljä Ruusua. Vain hetki ennen keikan alkua näin mieheni. Turkulaisen ja helsinkiläisen oli mentävä Raumalle löytääkseen toisensa. Koulukavereideni kanssa löimme vetoa, kenen jussiteekkari pysyy kuvioissa pisimpään.

Minä voitin.



Väliin on mahtanut yli kymmenen vuotta ja kaksi tila-autoa. Vuonna 2011 juhannusfestarit vietettiin Kätilöopistolla Helsingissä. Juhannusperjantain aamiainen syötiin läheisessä ABC Delissä. Kahvin, teen ja bagelin lomassa katsoimme ikkunasta tyttöä, joka keltainen Fjäll Räven -reppu selässään odotti juhannusseuruettaan. Menossa festareille? Niin mekin yksitoista vuotta sitten.

Pääesiintyjä ilmestyi viimeisenä iltana, illan viimeisenä, kuten tähtien kuuluukin. Pieni poika. Isosiskojensa veli, meille kaikille ihan uusi, mutta silti jo niin tuttu ja rakas.

Vanhan kodin kaiku {4}


Ihmisistä, muistoista, juhlista ja arjesta.
Niistä on rakkaat kodit tehty.