7.9.2017

Merirosvojuhlat

 

Tulta ja teepusseja, aikamoinen käry nousee noin kymmenestä A4-arkista, joiden reunat polttaa. Erityisesti, jos polttaa kosteat, teepussitetut kutsut. Itse tehdyt kutsut ovat perinne, josta haluan pitää lasteni synttäreillä kiinni. Kortit ja kirjeet ovat menneen maailman tuulahdusta, harvinaisuus, josta saa nauttia aivan liian harvoin. 

Vuosia sitten juhlittiin merirosvotytön synttäreitä ja tälläkin kertaa tunnelma huuhtoutui hiekkarannalle, kun herkkuostoksilla bongasimme ananaksen ja kookoksen. Olimme käyneet ostamassa peruskrääsää juhlaliikkeestä, mutta eksoottiset hedelmät toivat juuri oikean tunnelman, vaikka muuten juhlat järjestettiin yksinkertaisilla elementeillä. Ja aaettä, miten muikesti hedelmätarjoilu ennen makeaa sopi myös teemaan! Pieni kasvisnapsujen salamuilutus on aina paikallaan, varsinkin, kun se sopii merirosvojen rantakutsuille niin täydellisesti!

Minulle on suorastaan nautinto kasata juhla "väärillä" elementeillä. Synttäripojalla oli kaverinsa juhlista saatu silmälappu, mutta muuten kostyymi löytyi omasta kaapista: raitapaita, liivi ja farkut. Samaa raitapaitakikkaa käytti useampi vieraskin.  




 

Lautasliinalakit ovat juhlien kuin juhlien kestohitti. Minut on helppo paikallistaa juhlissa, sillä olen siinä pöytäseurueessa, jossa ainakin lapsilla on servettihatut päässä. Minullakin, mutta epäilen, että välillä (tai aina) minut lasketaan yhdeksi lapsista. Aaettä, miten ilahduin, kun ymmärsin näiden juhlien suorastaan huutavan mustia lautasliinahattuja! Ja nehän suorastaan viimeistelevät kattauksen.



Näidenkin juhlien resepti oli syntisen helppo ja yksinkertainen!


JUHLIEN MINDMAP 

menu
- Hedelmä- ja kasvistikkuja
- Jätskiannokset, joihin voi itse valita lisukkeita (karkkii, keksii, strösselii, kinuskikastiketta ja kermavaahtoa)
- Mehua

kulmakivet
- Kookokset ja ananakset
- Musta väri ja merirosvokuviot
- Lautasliinalakit

ohjelma
- Aarten etsintä
- Aasinhäntä











29.8.2017

Onnistuneiden juhlien tärpit ( eli huijaa vähän)

Juhlien järjestämisessä vaikeinta on olla itse kaikki - kokki, emäntä, tarjoilija, siistijä, viihdyttäjä, lastenhoitaja ja valokuvaaja. Kun rima on korkealla, tulee helposti tunne alituksesta, vaikka juhlat olisivatkin olleet suksee.

Sujuvien juhlien takana on kolme pääsääntöä, joita noudattamalla juhla kuin juhla tuntuu emännästäkin juhlalta!

1. V A L I T S E    J U H L I E N   K E S K I P I S T E
'Focal point' on tuttu termi sisustuksessa, nappaa se käyttöön myös juhlien suunnittelussa. Tee yksi jippo, juhlien juju, se kohottaa kaikkea muutakin.

Kesikon kolmevuotissynttäreiden järjestämisessä tuli kiire ja riman ali mentiin kunnolla. Päivä ennen juhlia keksin tilata tipulle synttäriseppeleen. Voila! Yhden seppeleen voimalla koko juhlat nousivat monta pykälää, eikä näistä kemuista enää muita muistetakaan. Vai muistaako kukaan näitä karkkitikkuja vuodelta 2010? Niin arvasinkin.



2. Y M M Ä R R Ä    R E S U R S S I T   -   K A R S I   T A I   E N N A K O I
Kiva idea koristella jokaiselle vieraalle oma personoitu muffinssi, maistattaa omaa versiotasi tarte tatinista ja painaa käsin teemapöytäliina. Totuus on se, että kokkailet taas edellisenä iltana hiki hatussa ja tuska sydämessä. Karsi siis jo ennalta. Suoraviivaista tarjoilut, hanki muualta, tee helppoja juttuja tai ennakoi pakastimeen. Edellisenä iltana pitää tehdä paljon muutakin kuin itkeä muffinssien perään, joita ehditkin tehdä vain kaksi.

3. V A L M I S T E L E   E N S I N   I T S E S I
Tämä viimeinen tipsi on pelkkää taikaa. Laita itsesi tällinkiin pari tuntia ennen juhlia. Vieraat voi aina vastaanottaa, vaikka kakku olisikin koristelematta. Tämä vie pois viime hetken kiireen, kun naama punaisena yrität sukia itseäsi edustuskuntoon ja ennen kuin ehdit hengähtää tuleekin jo ensimmäiset vieraat ja seuraavan kerran hengähdätkin vasta, kun kahvit on juotu. Laita itsesi ajoissa kauniiksi, tunnet itsesi kauniiksi, aikataulupaine katoaa ja juhlien järjestäminen on kuin yhtä juhlaa!










Teesuosikit



En edes yritä kirjoittaa teelle vielä rakkauslaulua. Tässä kuitenkin teesuosikkini kokoontuneena kaverikuvaan! En tykkää puuhailla irtoteen kanssa. Onneksi hyvää pussiteetäkin on tarjolla.

28.8.2017

Kaksi teemukia, eli tarina kahvikulttuurista ja ulkopuolisuudesta


Rakastan kahvia. Sen tuoksua, sen makua, sen ympärillä leijuvaa kahvilakulttia. Olin pitkään osaton ja kaipasin samaa sisäpiiriä myös niille, jotka eivät kahvia juoneet. Mikä olisi kuin kahvi, olematta kahvi? Pohdin tätä vuosia, kunnes sain idean: minähän voin alkaa juomaan kahvia!

Niin aloin. Yhtenä kauniina aamuna puoliso keitti kahvia, minä kaadoin puolet maitoa joukkoon ja se oli menoa se. Vau. VAU. Nopeasti opin naapurilta, että lämmitetty maito toimii vielä paremmin, eikä aikaakaan, kun elämäni ylellisin hetki oli pahvimukissa oleva iso latte. Laitetaanko mukaan yksi espresso enemmän? Kyllä kiitos.

Olin ollut teehifistelijä ja minusta tuli kahvihifistelijä, joka joi vain prinsessakahvia, eli lattea. Minulla oli maitoa jääkaapissa, maidonvaahdotin laatikossa ja rivi ihania kahvilaatuja moccamasterin vieressä. Tein kahvin itse tai noudin kahvilasta. Ropsautin päälle hieman sokeria ja mausteita, mutta niitä ei missään nimessä saanut sekoittaa kahviin. Kahvi meni myös ilman sokeria.

Se oli upeaa aikaa. Tiesin siirtyväni pian vahvempiin aineisiin.

Hyvin haudutettu tee on hyvää, älkää ymmärtäkö väärin, mutta se on kuitenkin vain vettä, jossa on makua. Useimmiten kahviloissa on tarjolla 'valmiiksi haudutettua teetä' (=teelehdet lilluvat vielä kannussa, älä ota, kauheaa) tai teepusseja. Viisasten tee, Uskollinen ystävä ja Yellow Label eivät kuitenkaan ole todellista valikoimaa, ne ovat pusseja, joihin tartutaan vain äärimmäisessä hädässä - jos silloinkaan.



Kun pääsin mukaan kahviklubiin, huomasin kaiken sen maagisen ja salaperäisen kahvimaailman olevan totta. Oletteko huomanneet, että kahvinjuojat jopa käyttäytyvät eri tavalla? Kun juo kahvia, pelkästään kahvi on täydellinen jälkiruoka tai iltapäivänautinto. Kahvinjuoja valitsee korkeintaan pullan kahvinsa kylkeen, erityisessä juhlatapauksessa suklaakakun. Ei minulta mitään puutu, kun on hyvässä seurassa nauttinut latten ja korvapuustin, lähemmäs onnea on tässä maailmassa vaikea päästä.

Entä teetyypit? Ne onnettomat joutuvat kasaamaan mukinsa viereen kakkuja, leivoksia, piirakoita, kyllä kiitos kermavaahtoa tai vaniljakastiketta, eikä siltikään pääse lähellekään sitä nirvanaa, minkä kahvihenkilöt saavat vain yhdestä kupista kahvia. Kakkuakeksiäleivosta ei tietenkään aina voi kahvilareissulla ostaa, joten siinä sitten ollaan pöydässä kuuman vesimukin kanssa ja leikitään, miten tunnelmallista se on. (Ei ole, se on kuumaa vettä, jossa on uitettu kuivattuja kasveja.)

Olin niin onnellinen. Olin vihdoinkin osa klubia. Minulla oli uusi ystävä. Kättäni hyväilevä noutolatte oli kuin sielunkumppani, jonka kanssa en ollut ikinä yksin. Jokaisella juna-aseman laiturilla otetulla siemauksella tiesin, että meillä on aina toisemme.

Samaan aikaan sain paniikkikohtauksia. Ne olivat minulle aivan uusi tuttavuus, olin niistä erittäin hämilläni ja kestikin melkein vuoden ennen kuin osasin tehdä oikeat päässälaskut. Olin ollut Prismassa valitsemassa hiusvärejä, valinta oli tehty, väripurkit olivat kädessä ja enää piti mennä vain kassan kautta autolle. Sitten se jysähti sydämeen. Nyt on hätä. Kylmä aalto liukui lävitseni, täältä oli päästävä pois. Koska olen insinööri, en pudottanut purkkeja lattialle ja hilpaissut suoraa tietä kotiin, vaikka keho ja mieli kovasti niin vaativat. Pidin tiukasti suunnitelmastani kiinni, hikoilin kassalla, sydän tykyttäen siirryin autolle. Kotiin ajaessa soitin peräkanaa sen hetkistä lempikappalettani, joka muistaakseni oli Antti Tuiskua. Olin kauhuissani ja varma, etten selviä kotiin. Myöhemmin tein ratkaisevan haun:

Kahvi saattaa laukaista toisissa paniikkioireilua. Kahvi aiheuttaa minussa paniikkioireilua. Uusi rakkaani oli petturi.



Lopetin kahvin, hylkäsin noutolatet, joiden päälle ropsautin ruskeaa sokeria, kanelia ja muita ihania. Paniikkioireet hävisivät. Koska olen heikko ihminen, sykli oli valmis. Olin useamman viikon ilman kahvia ja sitten piti taas kokeilla. Syy ja seuraus oli selvää. Yksikin kuppi lattea sai aikaan oireita, ei aina uutta kohtausta, mutta viitteitä kuitenkin. Edes kofeiinittomat eivät toimineet. Olin riehtaissut itseni irti rakkaussuhteesta, mutta silti olin yksin ja hylätty. Jätetty.

Se oli ihana vuosi. Se vuosi, jolloin join kahvia. Silti toivon, että olisin pysynyt onnellisesti ulkopuolella. Olisin juonut teetä, välillä chai lattea, joskus harvoin kaakaon. Olisin ilahtunut, kun chai tehdään makusiirapin sijaan teehen. Olisin hymyillen kieltäytynyt espressosta tilatessani chai lattea Espresso Housesta. Nyt tiedän, mistä jään paitsi. Joka ikinen kerta astuessani kahvilaan minua harmittaa, että en tule tilaamaan sieltä kahvia. Minä ja hän emme enää kohtaa.

Kesti useamman kuukauden, että pystyin palaamaan lämpimän makuveden pariin. Pettymys oli niin karvas. Nyt olemme taas kavereita. Keitän aamuisin kaksi isoa kuppia teetä. Jotain ihanaa teetä. Ensimmäisen kupin juon haalenneena, toisen kupin olemassa olosta ilahdun hieman myöhemmin, kun siinä on vielä aavistus lämpöä jäljellä, joskus ei sitäkään.

Voin sentään vielä pussailla viikonloppuaamuisin henkilöä, joka on juuri oman aamukahvinsa juonut. Sekin on tietenkin ihanaa. Kahvinmaku ja pussailu. Ei se kuitenkaan sama asia ole, kuin noutolatte, jonka kyljessä lukee "Senja"  ja viereen on piirretty sydän.






15.7.2017

Mitä jos?








En halua maalata peukaloani vihreäksi. Riittää, että lavankauluksen sisällä on minttua, salaattia ja pinaattia. Ne kasvavat helposti. Aamulla laitan jalkaani feikkikroksit, napsin pinon salaattia ja ladon noin seitsemän salaatinlehteä juustosiivun alle. En juuri nyt tiedä mitään muuta ihanampaa.

Ensimmäisenä vuonna ostin hortensian, sillä pidän hortensioista, pioneista ja neilikoista. Unikoistakin. Tämä on ensimmäinen oma piha. Voi olla viimeinenkin. Vanhan ajan ihmiset asuvat kodissaan vuosikymmeniä, kunnes heidät kannetaan sieltä ulos.

Tapoin hortensian. Se nuupahti pihavaraston viereen. Pioneita en ole ostanut. Vielä tai en koskaan. Pihalla on vanhoja ruusuja. Ne kukkivat sitkeästi, kukkivat sinäkin vuosikymmenenä, kun tässä kodissa ei asunut kukaan. Kukkivat tänä vuonnakin, vaikka siirsimme niistä puolet polun varteen. Vanhan ajan kukat eivät pienistä piittaa. Ei tarvitse olla gluteiinitonta ja hiilaritonta, sadevesi on hyvä.  Se tekee hiuksistakin kauniimmat.

Raparperi kotiutui tänä vuonna. Se kasvattaa isoja lehtiä toisen perään. Raparperipiirakkaa on leivottua niin monta, etten pysy enää laskuissa mukana. Maire-mummu teki aina raparperikiisseliä ja kaatoi kuuman kiisselin jäisten, viime vuotisten mansikoiden päälle. Mansikka-raparperikiisselin kanssa syötiin aina riisipuuroa. Riisipuuro ja kiisseli nostettiin yöksi kuistille, josta se välipalalla nostettiin takaisin keittiöön.

Maire ei ollut minun mummuni, mutta niin tärkeä, että halusin nimetä hänen mukaan esikoistyttäreni. On minulla vähän ikäväkin mansikka-raparperikiisseliä, ja Mairea. Mairen lempikukka oli punainen ruusu.

~

Eniten minulla on ikävä äitiä. Äitiä, joka on kadonnut, vaikka tiedän hänen osoitteensa. Äitiä, jota en ole vuosikymmeneen nähnyt. Olen katsonut vain varjoa, puhunut kaiun kanssa. Miten voi surra ihmistä, joka ei ole kuollut?

Kirjoitan edelleen "Äiti" lauseen keskellä. Isolla. Taivutan "Äitin", sillä se on nimi. Minun äitini nimi. Välillä korjaan kirjaimen pieneksi ja vaihdan t:n tilalle d:n. Ikävää ei poista kumpikaan kirjoitusmuoto.

Välillä on aika tyhmää olla aikuinen.

~

Nyt nupullaan on tämän vuoden ensimmäinen ruusu. Mitä jos ihmisenkään ei kuulu kukkia ympäri vuoden?

11.5.2017

Sitä mikä on totta


Kirjoita siitä mikä on totta, neuvoi ystävä, kun tuskailin sanojen kanssa. Rakastan sanoja ja lauseita, mutta olen julmasti vuosien varrella hylännyt ne. Rakastin kirjoittamista niin paljon, että halusin tehdä jotain muuta. En halunnut toimittajaksi, sillä se tuntui uhraukselta. En halunnut kirjailijaksi, koska se tuntui liian pelottavalta. 

Ylin kuva kukista on kuva siitä, jonka haluaisin olla totta.  Haluaisin tämän blogin olevan kuvan kaltainen. Omasta puutarhasta poimittuja ruusuja, eriparituoleja, kaunista sivuvaloa, pysähtymistä kauneuden äärelle. Harkittu ryppy pöytäliinassa.

Tämä ei ole tällä hetkellä mikään blogi, sillä ylin kuva ei ole totta. 


Elämä on hätänakki ruokaa laittaessa päiväkodin jälkeen, joka tällä kertaa on eilinen hampurilaissämpylä ketsupilla.  (Kun on kolmas lapsi, saa syödä hampurilaissämpylän vain ketsupilla tai tortillan ketsupilla ja maissilastuilla. Hyvä siitä tulee silleenkin.)

Totta on taulu Kierrätyskeskuksesta, joka koko muu perhe vihaa ja minä rakastan. Totta on vielä laataton keittiö ja se, että meillä saa istua keittiön tasoilla syömässä sitä ketsuppisämpylää, kunhan nostaa jalat ylös, kun tarvitaan laatikoista jotakin. Voi olla, että tämä talvi mentiin hivenen liian pienellä fleece-kerrastolla, mutta hyvin se meni vielä ja lämmittikin.

Epäilen, että jään kaipaamaan kirjoittamattomia sanoja ja hätänakkiarkea enemmän kuin kuvia kuratoidusta elämästä, jota ei oikeasti ole.




24.2.2017

Kun tuulet vaihtavat suuntaa


Moi!

Onneksi minulla on tämä kolo verkkoavaruudessa. 
Oma satama kaikelle turhalle ja tärkeälle.

Vain minun. Silti meille kaikille.

Ainakin sinulle. Juuri sinulle.

Kun tuulet vaihtavat suuntaa, voi seistä suorana ja vankkana.
Haukkoa vain vähän, kun se puhaltaa suoraan kasvoja kohti
ja henki salpautuu.

Voi suojautua.
Tuuli laantuu kyllä joskus.
Mutta mitä on ympärillä, kun avaa hupun ja katsoo ympärilleen?

On silti olemassa mahdollisuus,
että tuuli yrittää vain kääntää päätänne johonkin suuntaan.
Sinne, minne emme itse osaisi katsoa.

Kiva, että olet siellä.

Minäkin olen, aina joskus. Toivottavasti nyt myös useammin.