20.4.2015

Oman elämänsä toimituspäällikkö

Keskustelun puheenaiheeksi nousee tasaisin väliajoin huoli siitä, mitä photoshoppaus tekee naisihanteelle. Miten se vaikuttaa kasvaviin nuoriin tyttöihin? Mikä on median vastuu ja mikä jää medialukutaidon varaan?

Olen aina suhtautunut asiaan huolettomasti, kunnes löysin kätköistäni vanhan lehtileikkeen. Se oli Seventeen-lehdestä leikattu kuva, jossa nuori tyttö heittää iloisena lehtiä. Se oli pitkään minun teemakuvani, tavoite johon pyrkiä. Iloiseen, hauskaan elämään, jossa jalassa on varrelliset saappaat ja pohjemittainen hame. Aikuisena katselin kuvaa hämmentyneenä. Mallilla oli olemattomiin käsitelty vatsa. Miten en ole huomannut sitä ennen! En siis ollutkaan niin tietoinen kuin luulin olevani.

Isosta pahasta naiskuvasta huolimatta olen mennyt enemmän lankaan sisustuspuolella. Sisustuslehtien kiillotettu maailma on helppo ajatella epätotena. Kuvat ovat raikkaita ja niissä ovat mittasuhteet kunnossa. Junarata on vähän liiankin huolettomasti lattialla vailla leikkijää, sängyllä on heitetty viltti. Eteisessä on kenkäpari lattialla. Kaikki on niin täydellisen epätäydellistä. Lehtien kuvat ovat selvästi ei totta. Kuvat on ottanut ammattilainen, stailisti on järjestellyt, yhtä kuvaa on otettu monia versioita.

Kokonaan uutta on sosiaalisen median luoma mahdollisuus, että tavallinen marja ja pirkko voi olla oman elämänsä toimituspäällikkö. Oli kyseessä muoti tai sisustus, lehtien todellisuus jatkuu tavallisten ihmistein blogeissa ja kuvissa, joissa ihmiset tyypilliseen tapaan näyttää itsestään sen parhaan puolen.  (Tietenkin.) Juju onkin siinä, että pienet palat kuvia ovat pieniä välähdyksiä ihmisten elämään, enemmän totta. Ilmiö on uusi ja siksi sitä on vaikea suhteuttaa.

Tervetuloa kuvaretkelle minun tämän aamun Instagram-feediin, eli itse valikoimaani sisältöön, jota seuraan päivittäin. Aloitetaan aamupalasta. Sen tunnelmasta kuuluu aloittaa, päivän tärkein ruoka jne. Ihana herkullinen aamiainen tai teehetki pöydän ääressä. Kauneus on pienissä hetkissä...


aamiainen.jpg

Mutta hetkinen hei! Siis mähän en syönyt aamupalaa. Teen join tietokoneen edessä. Lapset sentään söi aamupalaksi leipää ja yhden jämäkarkin eilisistä juhlista. Insta vastaan meiksi, 1-0. En aio kuitenkaan luovuttaa heti alkuun, sillä meillä oli eilen juhlat! Ja siksi minulla on tuoreita kukkia maljakossa!


kukat.jpg

Mutta ne kukat on samalla pöydällä kuin aamupalan jäljet. Näköjään pöydällä on myös leivontaa varten ostetut jauhot ja sokerit, jotka ei mahtuneetkaan keittiönkaappiin. Pahus! Insta vastaan meiksi, 2-0.
Tämä keittiö masentaa mua. Siirrytään olohuoneeseen. Kuvaan vaikka tauluja seinällä.


sohva.jpg

Taulu vinossa, pyykkikasa odottaa viikkaajaa, ei sohvapöytää, mutta keinutuoli on nurin, sohvan selällä hattu. Tunnustan erätappion, 3-0. Nyt menee kuitenkin peli rumaksi. Minähän olen luovan alan ammattilainen, nostetaan siis pisteet siitä..

luova-ala.jpg


Miksi kaikkien muiden luovien tyyppien arki on niin paljon kauniimpaa?! Ja miksi minun työpöytä on se, jonne lapset tuo aina kaiken sekalaisen irtosälän? Tässähän lähtee tukka päästä, 4-0. Pakko palata takaisin korkeammalle. Hyllyasetelmat on pop, sinne ei lapsetkaan yllä nostamaan tavaroita.

  hylly.jpg

5-0. Siirryttäisiinkö suoraan seuraavaan? Kaunis villalanka puikoilla on aina ihanaa kuvattavaa.

  villaa.jpg


Paitsi, että mun villa on mytyssä lattialla, siinä on näköjään hius eikä mulla oikeastaan ikinä ole edes tilaisuutta neuloa. 6-0. Viimeisenä on kisan ratkaisu. Mulla on nimittäin tyhjä valkoinen seinä ja söpö poika! Söpöstä pojasta saa instassa extrapisteitä, ainakin kymmenen, eikä tyhjän valkoisen seinän kanssa voi mennä pieleen. Mä niin voitan tämän.

  seina.jpg


Öh? Mistä tuo Ikean muuttolaatikko tuohon tuli? Ja miksi on niin pimeää, eikä voi kuvata luonnonvalossa? Insta vie pisteet 16-0. Tappio on karvas.

Tämä on minun aamun feedini. Kontrasti omaan maanantaihin on räikeä. Omat kuvani on otettu sellaisena kuin ne tämän päivän aikana meillä on ollut. Yhtään hiusta ei ole kuvaa varten siirretty, mutta rehellisyyden nimissä kerron, että pyysin poikaa kipuamaan laatikkoon, kuten luultavasti viereistä poikaakin on pyydetty istahtamaan tuolille.

Sosiaalisen median kauneus on siinä, miten se korostaa pienien hetkien kauneutta. Se muistuttaa, miten niiden edessä voi ja kuuluu pysähtyä. Näitä hetkiä on jokaisen arjessa. Kuvat, pienet ajatukset ja lausahdukset, ne ovat arjen timantteja. Ero hetkistä nauttimisen ja lavastetun aamiaisen välillä on kuitenkin hiuksenhieno. Jokaisella on myös niitä päiviä, kun uusi kirkasvalolamppu on ainoa valonlähde päivän aikana, kun leipäpussit jää pöydälle, eikä jauhot mahdu kaappiin.

Pakko myöntää, että tämä kaikki pitäisi olla minulle itsestäänselvää, osa medialukutaitoa. Silti ajattelen, että muiden stailattu ja siloteltu todellisuus on totta. Jotain saavuttamatonta, johon ei itse yllä kuin ajoittain. Kaiken lisäksi minä olen itse luonut feedin niin Instagramiin, Pinterestiin kuin Blogloviniin. Minä HALUAN itse pitää yllä sitä kuvaa, että olisi mahdollista elää jatkuvan kauneuden keskellä. Edelleenkin nautin Pinterestin ihanuuksista täysin siemauksin, rakastan Instagramin feediäni ja uppoan seuraamiini blogeihin. Välillä on kuitenkin hyvä löysätä nutturaa ja palata omaan, ajoittain rumaan ja karuun arkeen. Timantteja sielläkin.

7.4.2015

Myyty

Myyty. Kaksi vuotta sitten lähetin Sähkesanoman uudesta kodista. Ihan huomaamatta uusi koti on vaihtunut vanhaksi ja kiintyminen toiseen uuteen on alkanut. Hyvät olivat nämäkin seinät, juuri oikeilla paikoilla.

Otin yllä olevan myyntikuvan tribuuttina kuvalle (alla), joka myi tämän saman asunnon minulla kaksi vuotta sitten. Tribuuttielementti on kulku huoneiden läpi. Kuvassa ollaan makuuhuoneessa, mutta samaan aikaan kuljetaan eteisen kautta olohuoneeseen.

Jälkeenpäin on hauska tiirailla samaa kuvaa, jota tuijotti kerran jos toisenkin uutta asuntoa pähkäillessä. Jälkiviisaana voin todeta, että asunto lunasti odotukset ja ylitti ne moninkertaisesti.

Myyty. En vielä oikein käsitä, että minun pitää muuttaa ja rakentaa koti muualle.