17.6.2016

Tarina seinästä ja taiteesta



Omia kuvia ja kirppislöytöjä sekaisin. Ristipistokirjottu lintu katselee ikkunasta ulos. Seinä taiteelle, näin ajattelivat myös kodin alkuperäiset omistajat, kun katselivat rakennettavan kodin piirustuksia ja kulku saunaosastolle suljettiin.

Enemmän seinäpinta-alaa taiteelle. Väkevä ja varsin ymmärrettävä peruste.


Emme ole avanneet oviaukkoa vielä. Pyynnöstäni oven paikka on jätetty maalamatta, koska "jos se maalataan, niin siihen ei tehdä ovea ikinä". Seinään nojaa roskalavalta haettu ovi. Se jäi siihen koko vuodeksi, kun alun perin aikeena oli vain jonkin aikaa testata, sopisiko ovi olohuoneen tunnelmaan. Ilmeisesti sopii.

Jos oven takana olisi vain saunatilat, seinä jäisi ehjäksi. Valitettavasti siellä on myös kotimme tuleva toinen vessa ja tällä kertaa käytännöllisyys voittaa taiteen. Viisihenkinen perhe.

Rakastan sisustuslehtien koteja, joissa on taulu- ja kehyspinoja ikkunalaudoilla, lattioilla. Miksi se omassa kodissa tuntuu vain sotkulta?




Ovi saunatiloihin on yksi niistä harvoista kompromisseista, joita kodissamme teemme. Vierasvuode on vanha sänkymme kaappihuoneesta. Vierastila on olohuoneen päädyssä, takan takana, missä muissa samanlaisissa asunnoissa on huone. Kotimme ensimmäiset asukkaat olivat priorisoineet ison olohuoneen, niin teemme mekin. Vieraat voivat heilauttaa eteen verhot niin halutessaan.

Tavallisen runkopatjan muuntaminen niin, että se olisi viihtyisä, kutsuva ja katseen kestävä daybed on työn alla. Nyt siihen päälle on heitetty vanha päiväpeitto ja sekalaisia tyynyjä lastenhuoneista.


Ensimmäinen pelisiirto tullee olemaan uusien jalkojen tilaaminen joko Superfrontista tai PrettyPegsiltä. (Ja voi ei! En tiennyt näiden olevan sesonkituotteita, mun lempparijalkoja ei ollutkaan enää!)

Perustöppöjalkojen korvaaminen anteeksipyytelemättömällä muotoilulla sopisi just eikä melkein olohuoneeseen. Kuva yläpuolella on Avotakan numerosta 3/2016.


Kotivinkki puolestaan vinkkasi juuri sopivasti Olohuoneen nurkkauksen uudesta ilmeestä! Erityisesti pidän isoista suorakaiteen muotoisista tyynyistä, jotka vievät fiilistä enemmän sohvan suuntaan. Muutenkin vaihtoehtoja taitaa olla kaksi. 1) Rentoa, rentoa, rentoa. Konstailematon päiväpeitto, vilttejä, ei liian jämptiä. 2) Runkopatjan päälle tukevasta kankaasta päällinen, joka ei roiku päiväpeittona, vaan mukailee patjaa kuin sohva.

Kakkosvaihtoehto on itselleni tällä hetkellä mieluisin. En ole vain löytänyt valmiina fiksumpaa kuin lakanalirupäällistä runkopatjalle. Kai sellaisia on saatavana valmiina?

15.6.2016

Sikarikerhon miestenhuone


Kotiimme on muodostunut ihan huomaamatta oma henkensä. Onko se asunnon, aikakauden vai aikuistumisen vaikutusta, en tiedä, mutta yhtenäisyys huoneiden välillä miellyttää minua suunnattomasti.

Olen holtiton kuosiholisti, kiemuroihin ja kukkasiin kallellaan. Pyrin rajoittamaan itseäni valintoja tehdessä ja koen lopputuloksen olevan ihan kiva. Jäljelle jää vielä paljon persoonaa, mutta rankalla kädellä kuratoituna.

Putkiremontin suunnitelmat pitää olla pian valmiit ja onneksi olemme jo hyvässä vaiheessa. Vain kalusteet on enää lyömättä lukkoon. Laattojen veivaaminen meinasi viedä yöunetkin, mutta nyt on suunnitelmat niiltä osin tehty.

Saunaosaston vieressä on huone, johon alkuperäiset asukkaat eivät halunneet vessaa. Se on ilmeisesti toiminut kodinhoitohuoneena, sillä siellä on viemäri ja vesihana. Me teemme sinne uuden vessan. (Edelleenkin naurattaa, miten yhtenä iltana tölläsimme viinilasien ääressä uuden kodin pohjaa, remonttia ja yhtäkkiä koko asunto vain klikkasi. Tänne vessa, tänne seinä, tähän ovi ja tuonne toinen. Kun kauppojen jälkeen saimme käsiimme alkuperäiset piirrustukset oli kaavailemamme muutokset juuri niitä, jotka asuntoon oli alunperinkin piirretty.)




Inspiraatiokuva uuteen vessaan löytyi houzz-appsista. Täällä pistetään kieliposkella laattaa menemään. Pidän kuvan vinkeästä, mutta silti rauhallisesta ja raikkaasta yleisilmeestä. Kuosiholistina minun on vaikea sulkea silmiä nykyiseltä marokkolaislaattavillitykseltä, KOSKA RAKASTAN NIITÄ. Ne eivät kuitenkaan sovi kotiimme, joka on 60-luvun lopun atrium. Eikä marokkolaislaattojen villi kuosittely miellytä asunnossa asuvaa henkilöä, jota myös aviomiehekseni kutsutaan. (Myönnän, pelkään itsekin niiden olevan parin vuoden päästä aikansa juttuja, joten pidättäydyn lobbaamiselta.)

Tässä vessassa on kuitenkin kivasti samaa vibaa, mutta enemmän meidän kodin asenteella.





Uuden pikkuvessan laatat soivat kauniisti yhteen. Minulle tulee mieleen niistä sikarikerhon miestenhuone. Takaseinälle laitetaan lasimosaiikkia, joka ladotaan ikkunalautaan asti. Seinät ovat sementtiä tai saman fiiliksen antavaa tekstuurimaalia. Lattian raidat sommittelen laattanelikosta. Alunperin valkoinen pikkumosaiikki ei ollut mukana kombossa, mutta pelkään lopputuloksen olevan liian tuhnu ilman valkoista.

Näen vessassa oikealla koko seinän mittaisen puu- tai sementtitason, jonka päällä on malja-allas. Kuvassa oleva köynnösmalja on suosikki, mutta luultavasti päädymme maltillisempaan maljaan. Seinään tulee alkuperäinen peili lasitasolla.

Tämä on putkirempan huoneista se, jota odotan eniten, vaikka epäonnistumisen mahdollisuus on olemassa. En ole tehnyt ikinä yhtäkään vessa-/kylpyhuoneremonttia, puhumattakaan laattasuunnittelusta ja nyt pitäisi osata luoda lattiaan raidoitus ja ladontaohjeet remppatyypeille. Hui!

13.6.2016

Suunnistussynttärit ja miten järjestetään lapsen kaverisynttärit


Helsingin Sanomissa oli juttu, miten juhlat ovat viime vuosina paisuneet ja ne aiheuttavat jo rakoilua mm. ystävyyssuhteissa. Artikkelista jäi hieman popcornin kuoria hampaankoloon. Juttu oli kirjoitettu polttariteeman pohjalta, mutta siinä puitiin kevyesti koko juhlagenreä.

Tämä herätti paljon ajatuksia, sillä kuten viittasin edellisessä postauksessa, olen vuosien saatossa muuttunut juhlien järjestäjänä. En enää säntää kaupoille rakentamaan juhlien teemaa, vaan juhlat saa kasaan heittämällä kukikkaan lakanan pöytäliinaksi, kaatamalla kuplivaa laseihin ja laittamalla kivaa musiikkia taustalle soimaan. Tärkeintä on juhla, hetki arjen yläpuolella, ei väriteemat ja prameat puitteet. Näitä hetkiä kaipaavat kaikki.

Artikkelissa kirjoitettiin: "Selvä trendi näyttää kuitenkin olevan se, että pääkaupunkiseudulla juhlat ovat muuttuneet kalliimmiksi. Etenkin lastenkutsuihin ja vauvajuhliin käytetään paljon rahaa, ja yhä useammin lasten syntymäpäivät järjestetään jossain muualla kuin perheen kotona. - - Osa haluaa järjestää toinen toistaan näyttävämpiä juhlia, jotka voivat aiheuttaa kateutta kaveripiirissä, kun taas osa vastustaa kulutuskeskeistä ajattelutapaa”, Kuluttajaliitossa työskentelevä Pessi toteaa."

Tässä yhden juhlaintoilijan tipsit, miten lastenkutsujen järjestäminen on hauskaa, helppoa ja halpaa myös kotona.

Näin järjestetään onnistuneet lastenkutsut päiväkoti-ikäiselle

  • Varaa aika kalenterista. Noin 1,5-2 tuntia on hyvä aika. Itse tykkään järjestää kemut arki-iltana, mutta meille tulee kutsuja myös viikonlopuille. Ihan sama, kivaa on aina.
  • Toimita kutsut. Itse tehdyt, valmiit kortit, tekstarit vanhemmille. Ihan sama.
  • Älä pyydä vastausta, vaan pyydä ilmoittamaan esteestä. Tällä tavalla saat tarkemman tiedon osallistujista, sillä kaikki muutkin vanhemmat elävät ruuhkavuosiaan, eikä suurin osa muista ilmoittaa osallistumisesta. Sitä paitsi: kaikki pääsevät aina.)
  • Ostoslista: terveellistä napsua alkuun, pientä herkkua loppuun, ilmapalloja.
  • Puhalla ilmapallot ja opasta vieraat oikealle ovelle. Jätä ilmapalloja myös lattialle, kestohitti.
  • Pistä iloinen lastenmusa soimaan.
  • Vapaata, iloista leikkiä. Kaverin huoneeseen ja kotiin tutustumista. Juoksua ja kikatusta, mutta se on lapsuuden juhlien parhautta. Aikuisten kestettävä.
  • Lahjojen avaaminen pullonpyörityksellä.
  • Synttäripöytä: Alkuun kurkkutikkuja, pikkuporkkanoita, viinirypäleitä, ehkä vähän nakkii ja lihapullaa. Sitten makeat pikkuherkut, ettei mene kenellekään herkuttelu överiksi. Harvoin syövät kakkua, jäätelö uppoaa paremmin. Jos olet oikein villillä tuulella, osta hassut pillit.
  • Loppuun onginta, kestohitti. Ongittava asia: ihan sama.

Minulla on takana yhdeksän vuotta lastenjuhlia ja uskallan väittää tämän kaavan toimivan aina. Helposti unohtuu, että alle kouluikäisille on kovinta, kun pääsevät kurkistamaan kaverin kotiin ja näkevät hänen huoneensa. Siitä riittää iloa, leikkejä, leluja ja juoksua yhden juhlan ohjelmaksi. Kaikki muu kaavan päälle on ylimääräistä ja kiinni järjestäjästä. Lasten kemuista ei kannata ottaa stressiä. Kaverisynttärit ovat ihania hetkiä lapsille ja ne rytmittävät kivasti vuotta. Niitä ei järjestetä näyttämisen halusta, vaan lasten iloksi.

Usein unohdetaan se, että osa meistä pitää juhlien järjestämisestä. Se ei ole kisa, sillä ei yritetä aiheuttaa kateutta, se on vain - hauskaa. Juhlat ovat erilaisia, mutta ihan yhtä nautittavia olit sitten lapsi tai aikuinen. Kunhan vain ymmärtää kaivaa popcornin nenästään ja nauttia.

Olen todella iloinen siitä, että seudullamme on ollut tapana järjestää alle kouluikäisten synttärit kotona, sillä päiväkoti-ikäiset eivät oikeasti kaipaa mitään muuta.  Lapseni eivät ole olleet yksissäkään tylsissä juhlissa, ovat aina tulleet takaisin innosta puhkuen, olivat olleet sitten kotisynttäreille, keilaamassa tai kiipeilemässä. Yksikään vieras meillä ei ole ikinä kärkkynyt ongintaa tai vieraslahjaa, pikemminkin välillä on minulle asti käyty kiittämässä ihanista pinneistä.

Näin järjestetään onnistuneet lastenkutsut eskareille ja eka-tokaluokkalaisille

Oman kokemuksen mukaan eskari-iässä tytöt alkavat kaipaamaan enemmän ohjelmaa. Silloinkin muutama leikki hihassa on riittävä lisärivi kaavaan: vettä kengässä, korttien heitto kattilaan, aasinhäntä. Tämä ei ole ydinfysiikkaa. Askartelu ja helmien pujottaminen pitää juhlijoita otteessaan yllättävän pitkään. Poikien juhlat kannattaa kuulopuheiden pitää mahdollisuuksien mukaan pihalla.

Näin järjestetään onnistuneet lastenkutsut alakoululaiselle

Noin 3.-4. luokalta eteenpäin alkavat kaveriporukat olla sen verran eriytyneitä, että juhlat järjestetään tiiviimmän porukan kesken. Yökyläsynttärit on kova juttu. Tällöin on myös hyvä aika miettiä ulkoistettuja synttäreitä, jolloin kustannuksetkin pysyvät aisoissa, kun pääluku on pienempi.

Sitten lapsi onkin jo sen ikäinen, että voit nostaa jalat pöydälle ja sanoa, että käyt kyllä hänen kanssaan ruokakaupassa ostamassa murkinat, mutta juhlat saa lapsi järjestää itse. Onneksi olkoon, missio lastenjuhlat suoritettu!

CASE: SUUNNISTUSSYNTTÄRIT

Meillä todettiin yllä oleva kaava jälleen toimivaksi, kun pikkuveljelle järjestettiin kaverisynttärit. Koska juhlien järjestäminen on meidän taloudessa kivaa, valittiin teemaksi suunnistus.

Minä leikkasin kuusia ylijäämäpapereista, korttipohjat leikattiin isosiskon luonnosvihkosta. Isosisko liimasi puut korttipohjaan, pikkuveli piirsi kiven, polun, toinen isosisko piirsi rastit kiven juurelle. Askarreltu viime tingassa iltahämärissä, kuten kuvan valosta voi päätellä.




Ajatus pienestä rastireitistä kotimme viereisessä metsikössä oli kutkuttava. Nuorempi isosisko innostui ajatuksesta ja askarteli pakkauspahveista emitit, leimauspisteet ja piirsi rastit tulostuspaperille. Rasteilla oli kunnollinen leimausjärjestelmäkin! Tämä oli todellinen ylpeyden hetki. Kaikkien järjestämieni juhlien ja teemasynttäreiden jälkeen meiksi saikin vain siemailla vieressä kahvia ja nauttia.


Kotipihastamme lähti punaisella villalangalla viitoitettu rastireitti, jossa oli kuusi rastia. Vieraat jaettiin kahteen tiimiin, joista kumpaakin johdatti yksi isosisko. Kummallakin siskolla oli mukanaaan leimasintyyny, joilla pystyivät leimaamaan pahvi-emitit rastilla.

Tämä oli aivan ihana ohjelmanumero viisivuotialle! Reitin kulkeminen oli hauskaa ja hieman jännittävääkin. (Mielessä oli tehdä vielä maaliin suklaakolikoista mitalit, mutta se jäi pois ja kukaan ei tietenkään huomannut mitään.)



Synttäripöydän fiilis saatiin aikaan kevyesti. Vihreät servetit, iso kasa saniaisia, vihreä valmiskakku pakkasesta ja pojan pari vuotta sitten askartelemat sienet. Ei muuta. Ensin tarjolla oli kurkkutikkuja, viinirypäleitä, paprikaa ja lihapullia. Sitten kannettiin kakku laulaen pöytään ja sankari puhalsi kynttilät. Kuten oletettua nallekarkit ja keksit maistuivat pikkujuhlijoille paremmin.

Oli niin hauskat juhlat, että lahjojen avaaminen tehtiin vasta kakun jälkeen. Poika oli juuri ollut synttäreillä, jossa lahjat avattiin pullonpyörityksen sijaan nostamalla nimilappu purkista, ja halusi avata lahjat samalla tavalla. Lopuksi ongittiin pienet namuboksit. Eivät olleet teemalahjapussissa, vaan jokaisen namurasia laitettiin oman emitin päälle, josta ne oli helppo ottaa mukaan lähtiessä.

Pienten juhlijoiden aito ja ihana riemu tiivistyi yhden vieraan lähtiessä: Onginnasta sai tällä kertaa kaksi pientä Smarties-pakettia. Pikkuvieras antoi toisen rasian välittömästi isosiskolleen, joka oli tullut äitinsä kanssa ovelle kurkkimaan. Sama jakamisen halu toistuu, meilläkin juhlista saapuva jakaa aina saaliin sisarustensa kanssa. Tämän vuoksi pyrin itse laittamaan ongittavaksi sellaiset jutut, joista riittää jaettavaksi.

Ihanat juhlat! Vaikka olivat teemasynttärit, ainoat ostetut juhla-asiat ruoan lisäksi olivat servetit ja ilmapallot. Viestini on tämä: ei stressiä, juhlat eivät ole vakava (eikä kallis) asia.



7.6.2016

Minulla on huono blogi



Minulla on huono blogi. Sen lanka on häviksissä. (Yritän olla juhlablogi, ehkä hieman myös sellainen räkä poskella -sisustusblogi.) En bloggaa tarpeeksi usein. Minulla ei ole suunnitelmaa, eikä kunnianhimoa viedä blogia eteenpäin. Silti tiarameiningit keikkuvat verkossa jo kuudetta vuotta.

Miksi ihmeessä?

Olen kirjoittanut päiväkirjaa yhdeksänvuotiaasta asti. Vuodatin paperille teini-iän ihastukset, ensirakkauden, sydänsurut. Ilot ja murheet. Harmin ystävyyden kiemuroista ja ilon, kun löysin ystävät, joiden kanssa kiemurointia ei ollutkaan.

Noita muistiinpanoja ei ole enää, sillä henkilökohtaisessa päiväkirjassa on yksi huono puoli: sinne harvoin tulee kirjoitettua kovin laadukasta tekstiä ja aika usein kirjoittaminen on negatiivispainotteista. Ainakin itselläni. (Ja okei, jos joku on mulle joskus runon kirjoittanut, niin se on kyllä tallessa.)

Vähän päälle parikymppisenä päiväkirjat siirtyivät verkkoon. Pienelle rajatulle yleisölle kirjoittaminen oli antoisampaa vuorovaikutteisuuden vuoksi, mutta myös siksi, että lukijoiden vuoksi tuli hieman harkittua, mitä ja miten kirjoittaa. Verkkopäiväkirjojen kaudella ymmärsin myös painottaa kirjoittamista iloisiin ja mukaviin asioihin. Näin pystyin muokkaamaan omaa sisäistä maailmaani, minimoida kurjan vaikutuksen ja oikein buustata mukavien ja kivojen juttujen vaikutusta. Näihin muistoihin on myös mukavampi palata, sillä silloin ei tarvitse tuntea omista ajatuksistaan myötähäpeää. Sensuroimaton paska on sensuroimatonta paskaa, kirjoitti sen minkä ikäisenä tahansa.

Joo. Onhan se aika pöllöä, että yläkerrassa asuu perhe, joka heittää biojätteet ikkunasta takapihalle, mutta tarvitseeko siitä ottaa kierroksia? Ei. Ei kantsi.

Sitten tuli tämä blogi. Oma areenani kaikelle hömpälle ja hauskalle, mutta ennen kaikkea muistikirja. Muistikirja juhlien tarjottavista, koristeluista, jouluista. Tapettivillityksistä ja haaveilusta. Muistikirja, johon voisi palata, kun miettii syntymäpäivän ruokia, eikä muista perunasalaatin ohjetta, joka meni kuin kuumille kiville silloin joskus.

Minun on kuitenkin tunnustettava, että on aika vaikeaa pitää matalan riman blogia, kun tietää, millainen blogin "pitäisi olla". Pitäisi olla säännöllistä julkaisua, tietoa, tunnelmia, kauniita kuvia, hyviä ideoita ja niin edelleen. Vaikka en edes halua sitä!

Aina kun blogissa pahoitellaan hiljaisuutta tai pohditaan sitä, että nyt pitää pitää taukoa, niin minua harmittaa. Miksi pitää selitellä? Blogien ihanuus ja kiehtovuus on juuri siinä, että se on kurkistus ihmisten elämään. Jos ei jaksa kirjoitella, niin älkää kirjoitelko! Jos tympii koko touhu, niin sitten voi pitää lomaa ilman eri ilmoitusta! Kun blogi muuttuu kaupalliseksi, sen taika katoaa poikkeuksetta.

En bloggaillut juurikaan remontin aikana, koska työmaa harmitti. Nyt olen mieheni ottamien kuvien varassa, sillä vain hän on ottanut siloittelematonta kuvaa siitä, millaista oli elää remontin keskellä.  Miehen kuvista näen, millaisen muodonmuutoksen kotimme on käynyt läpi, sillä edelleen näen itse vain puuttuvat listat, vanhan lattian ja väsyneet markiisit.

Oma syntini on, että en ole bloggaillut, vaikka se on suuri ilo itselleni.  Nyt hakiessani muistiinpanoja huomaan, ettei niitä ole! Ainoa meriittini on, että blogi sitkeästi keikkuu bittiavaruudessa. Selittelemättä. Ehkä vähän noloo, mutta silti mun oma ja kiva juuri siksi.

(Kuvassa suunnistussynttäreiden pöytä. Saniaisilla ja pojan vanhoilla sieniaskarteluilla metsätunnelmaa. Olen tullut punkkariksi näissä juhlajutuissakin. Niistä lisää. Joskus. :D)