17.3.2014

Villatakki kukkanapeilla



Aamu oli ihanan kirpeä, vaikka aikainen kevät olisi jo maistunut. Esikoinen on huolissaan muuttolinnuista, jotka palasivat liian aikaisin. Pikkusisko sai villatakin. Tuli mittavirhe, villatakin piti olla esikoisen. Nyt on eskarilaisella takki ja käännetyt hihansuut. Vuoden päästä hihat on liian lyhyet.

Oli vaikea valita nappia. Siniset kukkanapit voitti tiukat finaalit.

Tein samanlaisen kuin pikkuveljen takki. Isot napit eivät tuntunut koululaisten jutulta, joten päädyin hillitympään nappilistaan.

Lankana oli Debbie Blissin Donegal Luxury Tweed Chunky. Nyt kun Ravelryä klikkailin, niin huomasin, ettei tätä lankaa valmisteta enää. Pitääkin siis tikuttaa vauhdilla villatakki sinisistä langoista, jotka on samaa lajia. En ole varma riittääkö minulla olevat langat. Luultavasti riittää, tämä oli yllättävän riittoisaa lankaa.

Se on muuten hassu sininen. Nappivalinta tulee olemaan tätäkin villatakkia vaikeampi, koska napit joko viimeistelee värin tai sitten lässäyttää koko homman.









14.3.2014

Pilkkupeitto, josta ei tullutkaan tilkkupeitto



Olen salaa anarkisti. Monster High -tyyny on sängyn laidalla, kun se kerran oli siinä. Kuva on lastenhuoneesta, siellä on tavaroita, jotka eivät sovi värikarttaan.

Tilkkupeittoa vihreitä pilkuista, pienistä ja isoista kukkasista ei ikinä tullutkaan. Oli vuosia varastoitu pussilakana ja ensikertalainen, joka ei ole ikinä ymmärtänyt pilkkumaniaa. Pilkkupeitto otti kerralla tilan haltuun ja muutti koko huoneen. Nyt ymmärrän. Vau. Tämä efekti ei todellakaan välity kuviin.

Kesäisin, kun valo lainehtii, vihreä vuori kuultaa läpi. Pilkkupeittoa vastapäätä.



10.3.2014

Nainen meni kaappiin ja on siellä vielä



Olen vuoden etsinyt sopivia lakanoita vaatekaappimakkariin. Kotiin on tilattu pari jos toinenkin paluupostilla ovat aina lähteneet. Nyt ystäväni Kodin1 tarjosi lopultakin ratkaisun: Annon ihana Lankku-setti. Just sopiva kontrasti keltaiseen koiranputkeen! Isoja mustavalkoisia raitoja, jossa musta on sellaista sopivaa graffitinharmaata, epätasaista.

Tällä kertaa pitää tyytyä tällaiseen mustavalkoiseen fiilistelykuvaan. Kaapissa ei luonnollisesti ole ikkunoita, vain surkea keinovalo, joten en viitsinyt tällä kertaa järjestää shootteja kaapissa. Ja jotain kivoja tyynyjä pitäisi vielä löytää. Aina välillä mieleen tulee sana sängynpääty, mutta ei sille taida oikein tähän huoneeseen sopia.

Mut eix toi pömpeli vasemmalla huuda jotain kivaa lukuvaloa seinään?! Sitten voisi enemmänkin hengailla kaapissa esim. lukemassa klassikoita.



Naapurinrouvalta sain Unelmien Talo & Koti -numeron 2/2014, jossa oli kannessa juttu: "Tein komerosta makuuhuoneen". Hyvä idea! Kiva päästä lukemaan, miten joku toinen on toteuttanut oman kaappimakkarinsa. Olin tosi pettynyt, kun aiheeseen ei paneuduttu sen vaatimalla syvyydellä. Kaapissa asuvaa kiinnostaa: Missä on ovi? Onko ovi vaihdettu liukuoveksi? Onko rakenteita avattu? Onko oven paikkaa vaihdettu? Vaatekaapit on usein kapeita ja syviä, mutta tästä koppimakkarista jää kuvan perusteella fiilis, että se on leveä, mutta kapea - ja ovi on vasemmalla. Vai onko sittenkin vaatekaappi avattu sivustaan alkoviksi? Vai tavallista isompi vaatehuone ollut kyseessä?

Tämä on minun ja aikakauslehtien välisen suhteen suurin ongelma. Lehdet eivät lunasta odotuksia, joita minussa herää.

Tosi kaunis on kyllä lehden kaappihuone. Huone se on vaatekaappikin.

5.3.2014

Paluu rikospaikalle



Olen kirjoittanut tästä ennenkin: Miksi nainen aina rakastuu renttutaloihin? Koska kiehtoo portaat sammaloituneet, rikki ikkuna. On kevät ja sisäinen biologinen renttukello tikittää tavallista kovempana. Jos oisin lahontalon emäntä / (edes pienen) / Olisi onnellinen ja puuhakas elämä / (edes hivenen) (Riimit!)

Tämähän on nyt sangen trendikästä. Kunnostaa ja arvostaa vanhaa. Perinteitä kunnioittaen. Tapettia ja maalia. Vanhoja ovia ja kiviperustuksia. Monesti olenkin miettinyt, että onko tämä minun vanhan kaipuu sittenkin sukupolvikokemus? Olenko hurahtanut samaan kuin niin monet muutkin? Ja jos tämä on kollektiivinen ilmiö, niin miksi se on ollut minulle niin kiehtovaa jo kymmenvuotiaana ja alle, silloin kun oli hienoa, että kaikki oli uutta, kiiltävää, teräksistä?

Viikonloppuna sattumalta päädyin talon luokse, joka osoittautuikin varsinaiseksi matkaksi menneisyyteen. Olen aina luullut lahotalogeenin tulleen kotipaikkakunnaltani, maalta, jonne muutin kymmenenvuotiaana. Alle kymmenvuotiaana asuin kuitenkin kaupungissa. Siellä hiihdin, lenkkeilin ja suunnistin maastossa, jossa oli vanha kaupungin omistama talo, jonka sisällä kävimme usein kuntoilemassa, pingispöytä siellä ainakin oli. Kuntoilusta viis, minä olisin halunnut pysähtyä aulaan, jossa oli monia ihania ovia, joita aukoa. Tuon takana on vessa, mutta mitä tuon takana on? Onko tuolla portaat? Aulan ikkunan edessä vanha pöytä ja tuolit. Lumoava, ihana paikka.



Talon pihalla on vanha piharakennus, jonka vierestä alkaa pururata. Siinä on ollut startti, jos toinenkin. Minä olisin pienenä mielellään suksinut kisan sijaan tutkimaan, mitä tuolla mystisen pelottavalla rakennuksella olisi kerrottavanaan.





Mikä karkkitalo! Näihin piparkakkureunoihin on hyvä päättää. Nainen kerrostalosta kuittaa.