Ei mennyt niin kuin Strömsössä

"Ei mennyt niin kuin Strömsössä" oli ensimmäinen otsikko, joka tuli mieleeni. Hylkäsin sen, koska lausahdus on kulunut vaikkakin juhlia hyvin kuvaava. Kesän syntymäpäiväkemut nimittäin koki aika monta kolausta. Yksi jos toinenkin artikkeli menusta viivattiin yli, kun muffinssit räjähtivät tai paloivat uunissa, kun kakku läsähti pöydälle tai kun kotiin jäi juuri se pussi, jossa olivat marsipaanit ja synttärikynttilät. Ei mennyt niin kuin Strömsössä. No ei todellakaan.

Kirjoitin vuosi sitten downgreidaamisesta. Jatkossa se pitää lukea aina kuukausi ennen seuraavia juhlia, sillä rouvalla luonnollisesti karkasi mopo tälläkin kertaa käsistä kesän synttäribileiden kanssa. Ei ole helppoa olla kokki, emäntä, juhlasuunnittelija ja valokuvaaja samaan aikaan. Miten sen aina juhlien välissä unohtaakin?

Aina ennen seuraavia bileitä luulen olevani juhlivan kansan supernainen, joka loihtii täydellisen kuvaukselliset kuppikakut, jotka myös maistuvat herkulliselta. Supernainen, joka kokkaa herkut alle aikayksikön ja on hehkeänä ajoissa vastaanottamassa vieraita. Samaan aikaan olalla kiikkuu tietenkin kamera, jolla partyhero ehtii ottaa korkealaatuisia kuvia läpi juhlien.

Ei tullut suklaamuffinsseja Pätkis-sydämellä aseteltuna metalliseen muffinssitelineeseen sinisissä muffinssivuoissa koristeltuna keltaisilla raitalipuilla. Ei tullut, koska ensimmäinen satsi muffinsseja räjähti uuniin ja toinen paloi. Ei tullut haarukkapaloja, eli cookiepopseja puisten kertakäyttöhaarukoiden päässä, koska keksipopsitaikina olikin liian kuivaa ja popsit halkesi. Ei tullut avokadorullia, ei mansikka-melonikeppejä. Ei tullut paljon kohistua Batman-kakkua, koska marsipaanit jäivät kotiin - ja kun varamarsipaanit tuli kaupasta, niin aikaa ei enää ollut.

Lista ei edes lopu tähän, se on surkuhupaisan pitkä. Kommellusten ja kompromissien juhlat.

Kun oli aika pursottaa kakut, minulta tippui suurieleisesti hanskat. Juhlia varten ostamani uusi tylla oli kotona. Siinä samassa kassissa kuin kaikki muukin. Mukana anopilla oli toki Brunon kertakäyttösetti, mutta koska hanskat olivat jo lattialla, niin hutkin kakut kasaan miten sattui. En jaksanut edes levittää pursotusten alle vaahtoa, joten kakku vilkkuu irvokkaasti osassa kuvia.

Kruununa olin päättänyt tänä vuonna kuvata läpi juhlapäivän ja tehdä siitä videokoosteen. Sisulla sitten kaiken ohella kuvasin. Oli tosi lähellä, että videokooste ei olisi ikinä päivänvaloa nähnyt.









Kaverini sanoo, että hän välttää sisustuslehtiä, koska niistä tulee sairaaksi. Tämä on hurja ajatus. Täydellisen kuvaston seuraaminen nyrjäyttää mittakaavat. Aikakauslehdet, blogit ja Pinterest ovat täynnä toinen toistaan täydellisempiä kuvia, ihanampia unelmia kauniimmasta ja paremmasta elämästä. Kun asettaa riman niiden mukaan, voi olla varma, että epäonnistuu ihan joka kerta. Ei unelmakuvissa kerrota, miten kakku tippui pöydälle ja muffinssit räjähtivät uuniin. Ne rajataan pois kuvista, laitetaan herkkukuvien päälle mukavan trendikäs sävyttävä filtteri ja illuusio täydellisestä on valmis.

Minulla ei ole juhlablogia siksi, että voisin ylläpitää täydellisyyden illuusiota. Minulla on juhlablogi siksi, että juhliminen on kivaa, mutta erityisesti siksi, että suomalainen murjotuskulttuuri tarvitsee enemmän kakkua ja juhlahumua! Lisää siis sitä, mieluiten ilman kuristavaa pakkoa yltää joka kerta täydellisyyteen!

Tässä siis kurkistus epätäydellisiin juhliin. Juhlat olivat tietenkin tosi ihanat. Ilma helli, paikalla oli vain kivoja tyyppejä ja lapsilla oli ihan supermahtava meininki päällä. Lapsilauma vain viuhui ympäriinsä. Se ruoka, joka tarjolle asti pääsi, oli hyvää. Erityisesti mansikka-raparperikakusta tuli uusi bravuurini. Niin se on. Juhlan tekee ihmiset, ei niiden ympärillä olevat kulissit.