22.10.2013

76 vinkkiä lastenhuoneeseen

 

Aikakauslehdet myyvät, kun kannen otsikoissa on houkuttelevia numeroita. 76 vinkkiä lastenhuoneeseen. 15 toimivaa säilytysideaa lastenhuoneeseen. 3 kaunista ja organisoitua lastenhuonetta.

Olen niin heikko. Lankean aina näihin lehtiin, koska epätoivoisesti haluan uskoa, että joku on vihdoinkin löytänyt suuren viisauden ja jakaa sen koko kansalle laajalevikkeisessä lehdessä. Sitten sisäsivuilla on viikattu kauniiseen pinoon retrotäkkejä ja leluja voi säilyttää päällekkäin kasatuissa vanhoissa matkalaukuissa. Just.

Kerron salaisuuden. 53 toimivaa vinkkiä on suurta petosta. Kun lapset saavuttavat tietyn pisteen ikäjanallaan, talon läpi puhaltaa päivittäin hurrigaani ja siinä ei pysy pinossa peitot ja matkalaukutkin muuttuu idän pikajunaksi.

Esikoiselle ostimme pöydän. Tyttö haki sen yhtenä sunnuntaina isänsä kanssa Jyväskylästä. Sitten sitä hiottiin ja lakattiin momo-kodin parvekkeella. Minä niin riemuitsin. Tuollainen laatikkomäärä ihan varmasti taltuttaa pöydän kaaoksen ja opettaa lapselle organisointia. No onhan siinä laatikoita, mutta niin on edelleen pöydän päällä, vieressä, ikkunalaudalla ja maton alla kaikkea tärkeää. Se on kuulkaas niin, että tärkeiden asioiden vakio on aina vähintään 1,3-kertainen säilytystilaan nähden.

On lippua ja lappua, talouspaperin hylsyjä ja muita roskislöytöjä askartelumateriaaliksi. On Tiimari-ostoksia. (Onneksi Tiimari meni konkkaan. Lapset ei tiedä Tigerista vielä.) Kotiin tullaan välikausitakin taskut täynnä nyrkin kokoisia, kauniita kiviä. Kaupassa ihastutaan Mariskooliin ja kun sellaisen omista kokoelmistani hellyn käyttöön antaman, niin pian sekin on täynnä kaikkea hyödyllistä ja ihanaa. Ja kun minä, Äiti Sinisilmä, ajattelin, että siellä voisi kauniisti säilyttää korua tai kahta.



CD-levyt pysyvät sentään järjestyksessä vanhassa maalatussa rasiassa. Se on minun tämän päivän vinkki numero 1 ja samalla ainoa.

Tuntuu, että ainoa toimiva ratkaisu on Ikean Expedit. Olen kapinallinen, enkä ole sellaista suostunut meille hankkimaan. Universumi yritti kyllä hienovaraisesti vihjata, sillä iso Expedit oli asuntoomme jätetty, kun sen ostimme. En taipunut. Tähän on oltava joku muu ratkaisu.

Sitä odotellessa.

3 kommenttia:

  1. Sori, pakko sanoa. Expedit on MAHTAVA. Juuri se meidän ja varmasti ne kaikki muutkin, juurikin tavarakaaoksen kesyttämiseen. Pelasti meidän eteisen ja järjen.

    VastaaPoista
  2. Pinterestin boardilleni "Chaos into Order" olen yrittänyt keräillä sen 57 vinkkiä, toivottavasti sieltä löytyy pari teille sopivaa.

    VastaaPoista