10.1.2013

Joulu 2012 maalla



Joulusta kirjoittaminen tammikuun 10. päivä on jo melkein laitonta. Rikesakkojenkin uhalla palaan vielä jouluun, jonka vietimme maalla, mummun vanhassa talossa, jossa mummua ei enää ollut.

Ei mitään ihmeellistä, ei väriteemaa kattauksessa, ei Stokkan lasipalloja kuusessa. Oli juhla, perhe ja suku, sisällä rintamamiestalon syleilyssä, missä askel natisee portaissa ja vessassa lyö päänsä vesivaraajaan. Siellä syötiin Arabian kukkalautasilta niin kuin aina. Siellä pienin nukkui laatikkosängyssä niin kuin aina. Siellä kaadettiin latvakuusi ja koristeltiin se niillä koristeilla, jotka ullakolta löytyivät. Lapset laskivat kuusen kaikki 33 käpyä.





Aamu valkeni kauniina ja kuulaana yläkerrassa. Vanhan kanalan takaa hohki aurinko ja lumikiteet olivat koristelleet rappukäytävän ikkunan juhlaan. Saunan piipusta ei vielä tuprunnut joulusaunan savu. Aamulla käytiin kirkkomaalla, sytytettiin kynttilöitä ja muistettiin.





Joululounaaksi tehtiin maa-artisokkakeitto, joka syötiin muhkuraisena, koska talossa ei ollutkaan sauvasekoitinta. Uunissa paahtuivat hunajaiset punajuuret päärynä-aurajuusto-punajuurisalaattia varten. Eripariset tuolit ympäröivät joulupöytää, että kaikki mahtuisi. Tokaluokkalainen oppi sytyttämään tulitikun ja kynttilän.



Keittiön seinällä roikkuu suvun entisten vispilä. Itse väännetty, kauniimpaa designia kuin moni nykyvispilä.





Joulupukin odotus sai jalat vispaamaan. Vähän vaille neljä piti jo rauhoittua  kannettavan edessä, kun odotus kävi sietämättömäksi. Onneksi Facebookista löytyi kuvallinen tieto, että nyt Joulupukki on poronsa kanssa Rukalla ja tulossa etelään. Ennen jouluruokaa kopisi vihdoinkin porstuassa. Kylmästä liittyi seuraan karvalakkinen ja parrakas vierailija, jonka partaan ilkikurisin lapsista liimasi teipin. Vetää ei silti silkohapsi uskaltanut.








Tällä kertaa Joulupukki muisti myös hieman tuhmempia lapsia, kuten nuorimmaista lautasten paiskojaa, jonka rikkinäisten lautasten saldo on ilmeisesti muistikirjassa matkannut Korvatunturille...

Illalla syötiin kalat, kinkut ja laatikot, myöhemmin nukahdettiin talon rauhaan. Joulupäivänä jo ajettiinkin takaisin etelään ja vietettiin kalsarihenkinen lököpäivä. Vietnamilaiset kääryleet vaihtuivat lennossa itu-lohisalaattiin, kun riisipaperia ei ollutkaan.

Sellainen oli joulu 2012.

3 kommenttia:

  1. Aivan ihana joulutarina ja kovin tunnelmalliset joulukuvat :)

    -http://shoppingkviini.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Vietin kuvaamisen suhteen lomaa jouluna, joten oikein yllätyin, että niitä oli edes näin monta.

    VastaaPoista
  3. ne on tosi nättejä ja musta on ihanaa että ne on tollasia salaa otetun näköisiä :)

    VastaaPoista